Lähetystö lähti onnistumatta yrityksessään. Seuraavana päivänä levisi huhu Stjernkorsista kuin linnun siivillä yltympäri Aulankoa, ja käräjäkirjuri meni armollisen suojelijansa luo velvollisuutensa mukaan antamaan raporttinsa.
— Stjernkors on lyöty laudalta, kuului ilmoitus. — Rågberg ei saanut haalituksi kokoon enempää kuin pari kolme pitäjän huonointa, ja kun Stjernkors siten ei saanutkaan palkintoa vehkeilyistään, pantiin näön vuoksi lähetystö menemään hänen luokseen, ja hän oli vapaaehtoisesti hylkäävinään koko ehdotuksen. Stjernkorsin sanotaan neuvoneen talonpoikia äänestämään Orrea, ja siihen hänellä on omat syynsä, sillä Orre tuntee hänen vaikutusvaltansa ja on kirjallisesti luvannut maksaa hänelle viisisataa ruplaa, jos pääsee tänne. Mutta Idegran puolestaan perii saamisensa kaikilta, jotka eivät äänestä häntä; minä tarjouduin antamaan heille haasteen…
— Siitäpä saatte sievoiset sivutulot, Krankenhaus.
— Ei tulojen tähden. Mutta te, armollinen rouva, käskitte, ja minä tottelen.
— Hyvä, Krankenhaus, kaikki käy hyvin. Te saatte viran.
28. VAALISAARNAAJAT.
Onnelliset, jotka oli pantu ehdolle vaaliin, saapuivat määräaikoinaan Aulankoon. Ensimmäinen oli rovasti Orre, pieni, vilkas, harmaapäinen ukko, seitsemänkymmenen ikäisenäkin vielä niin reipas, että hänen kyllä luuli ehtivän haudata vielä puolen seurakuntaa. Hän oli vanha ja tottunut: vaalin saarnaaminen oli niin sanoaksemme ollut hänen jokapäiväistä leipäänsä. Hän tiesi, miltä kaikilta puolin hänen tuli hyvitellä aulankolaisia. Heidän joukossaan oli heränneitä: siispä hän saarnasi huoaten jokapäiväisestä parannuksesta. Heidän keskuudessaan oli hedbergiläisiä: heitä varten hän puhui hurskaan ja Herraan luottavaisen näköisenä ainoasta autuuttavasta uskosta. Heissä oli hyveen esikuvia, omaan vanhurskauteensa sangen tyytyväisiä: ei sopinut siis mitenkään unohtaa Syrakin ja Viisauden kirjan kauniita sanoja vanhurskaudesta. Heissä oli myöskin juomareita, salapolttajia ja kaikenlaisia himojen palvelijoita joukoittain: niinpä hän saarnasi viinitarhojen runsaasta mehusta ja maan lihavuudesta siten, että kukin saattoi tulkita sanat mielensä mukaan. Mutta koska saapuvilla oli myöskin lain kurittajia, kuten laamanni, kruununvouti ja nimismies, huomautti hän asianmukaisen painokkaasti, miten välttämätöntä on olla kuuliainen maalliselle järjestysvallalle, ja kaikkien noiden muiden asiain välillä hän kosketteli kuivasti ja lyhyesti Jumalan ihanan ilmoitetun sanan miltei kauneinta tekstiä — kahdeksaa autuutta — sillä silloin oli pyhäinmiestenpäivä.
Aulankolaiset pitivät yleensä hyvin paljon rovasti Orresta. Tosin oltiin kyllä eri mieltä hänestä, ja paljon häntä moitittiinkin; pilkkakirveet käyttivät tietysti tarjona olevaa sukkeluutta ja sanoivat koko saarnaa vain teerin[23] kuherrukseksi. Mutta moni piti sitä sangen viisaana, ja rouva Åkerström puolestaan oli oikein toden perään liikutettu. Näytti siltä kuin olisi Idegran saanut kilpailijan.
Arvelin, ollen aina vieraanvarainen, kutsui jumalanpalveluksen päätyttyä rovasti Orren päivällisille Kallisten kartanoon. Siellä oli Idegran, Åkerström ja muutamia muita tuttuja. Puheltiin enimmäkseen vain vuodentulosta, ja kilpailijat osasivat oivallisesti olla toisilleen kohteliaita. Mutta Arvelinilla oli aina jokin viekkaus mielessä. Esittäessään vieraansa maljaa kiitti hän setää "viimeisestä".
— Ei siinä mitään kiittämistä, ei mitään kiittämistä, vastasi Orre ja alkoi puhella Napoleon III:sta.