Äitini nykäisi isää takista.
— Hänellä ne ovat ne meidän rahtimerkkimme.
— Kiitoksia, siinähän tuo menee, vastasi isä. Te kuulutte olleen niin hyvä, että jätitte meidän tavaramme pakaasiin. Saitteko kuitit niistä?
— Tietysti, vastasi mies. Minä pidin ne toistaiseksi, kun arvelin, että ehkä voisin auttaa Hämeenlinnassa matkatavaroita ulos otettaessa.
— Paljon kiitoksia. Mutta me vaivaamme teitä…
— Ei siitä hätää. Minä aion myöskin Hämeenlinnaan, ja minulla on tätä nykyä kylliksi aikaa.
— Ei, älä millään muotoa jätä merkkejä hänelle! kuiskasi äiti.
Isä rykäisi. — Hm, hm, minä en tahdo vaivata, minä otan itse tavarat.
— Miten tahdotte, tässä ovat merkit.
— Tarjoa hänelle kaksi markkaa; minun mielestäni saattaa hän hyvin tyytyä siihen, kuiskasi äiti.