— Tervetuloa. Silloin saamme arvattavasti nähdä teidät, herra insinööri, Kiinassa tai Amerikassa. Mieluista on minusta silloinkin puhella vähän enemmän kapearaiteisista radoista. Minä olen sitä mieltä, että pitäisi säästää mikäli mahdollista, ja luullakseni se on järkevä ajatus, mutta se ei ole johtunut kenenkään mieleenkään täällä… Minä tulen heti, äiti… Tähän rautatiehen olemme nyt panneet neljätoista miljoonaa markkaa. Olkaa hyvä, laskekaa sille kuuden prosentin korko, herra Damm; katsotaanpas, paljas korko tekee 840.000, näettekös, ja sen lisäksi tulee kulku- ja huolenpitokustannukset, se tekee, laskekaamme…

Siitä tuli pitkät laskut. Äiti ja minä korjasimme sillä aikaa matkapeitteen, pienokaiset, piipun ja tupakkakukkaron; näimme matkustajien tungeskelevan pakaasipöydän ympärillä, johon kapsäkki toisensa perästä nostettiin pois vietäviksi. Ei aikaakaan, kun sattui äiti näkemään meidän matka-arkkumme ja tahtoi muitta mutkitta ottaa sen huostaansa.

— Missä merkki? kysyi mies tiskin takaa.

— Mikä merkki! Tottahan minä tunnen oman arkkumme.

— Ei täältä saa mitään ilman merkkiä.

— Enkö jo sanonut, että ne kuitenkin pitävät kaikki, mitä meillä on!
Mene, Augusta sano isälle, että meiltä varastetaan tavaramme.

Minä menin asemasillalle ja tapasin isän todistelemassa siunatulle sepälle, miten maan rahoja oli käytettävä maanteihin ja suoviljelyksiin. Taikka ne saattaisi antaa lainaksi ja saada niistä korkoa eikä käyttää niitä valtiolainain kuoletukseen.

Seppä oli pahemmassa kuin pulassa.

— Herra sotaneuvos — sanoi hän — te olette pääkaupungin asukkaaksi hyvin vanhoillinen. Sanotaanhan Helsingissä yleiseen suosittavan vapaamielisiä aatteita.

— Sanomalehdet ja hallitus, ne ne ovat vapaamielisiä, jatkoi isä hyvin innokkaasti. — Toisin sanoen: hallitus ja sanomalehdet. Kaikki on muotia meidän aikanamme, herra Damm. Mutta minä tunnen vanhoja, ymmärtäväisiä ihmisiä, joiden mielestä Hänen Hirmuisuutensa[28] ymmärsi asiat paremmin, ja niiden joukkoon kuulun minä. Silloin olivat ajat toiset, uskokaa pois, hyvä herra; kaikki patriarkaalista niinkuin pitääkin — isällinen hallitus, joka piti huolen kaikesta, ja siivo kansa, joka nautti pelkkää hyvyyttä sekaantumatta semmoisiin asioihin, jotka eivät koskeneet sitä. Yleishyvänä olivat esivallan asetukset, perustuslakina kruunausjuhlien lähetyskunnat, edustuslaitoksena säätyjen pankintarkastajat, painovapautena painotarkastus ja yleisenä mielipiteenä maan virallinen lehti. Sillä hyvä, ja me olimme siihen tyytyväiset, uskokaa pois.