— No, siinä kuulet, kuiskasi isä.
Äidillä oli kuitenkin omat ajatuksensa ja hän alkoi puhella säästä, nälänhädästä ja ties mistä kaikesta.
Aamiaisen jälkeen seppä tarjosi taas käsivartensa tädille ja saattoi hänet omaan huoneeseensa. Sama ystävällinen, lyhyt anteeksipyyntö meiltä; sitten suljettiin ovi, Mallalle sanottiin, että tahdottiin olla häiritsemättä, ja me, läheisiä sukulaisia kun olimme, saimme viettää aamupäivämme miten halutti.
Isä oli joka tapauksessa aikonut käydä pappilassa, äiti oli päättänyt tarkastaa maitohuonetta, ja minä olin saanut luvan päästä ajelemaan pienokaisten kanssa. Kaikki se oli luonnollista ja yksinkertaista, mutta sellainen välinpitämättömyys tädin puolelta tuntui meistä kahdesta sangen tavattomalta.
Me ajoimme ripeästi Mallasvettä myöten Valkeakoskelle päin, jossa jäälle tuli kohovettä. Sitten käännyimme takaisin; minulla oli kylliksi puuhaa Fritsistä, joka tahtoi kömpiä kuskilaudalle, ja Sigridistä, joka oli kadottanut toisen päällyskenkänsä rekeen. Kaikki päättyi siten, että jokaisella meistä oli punaiset posket. Palatessamme Muistoon kello puoli neljä oli tädin vierashuoneen ovi yhä vielä suljettuna. Seppä oli siis vielä sisällä.
— Malla! viittasin minä.
Malla tuli, tusina ruokaliinoja käsivarrella ja tyhjä kastikemalja kädessä.
— Tiedätkö mitään?
— Tiedän. Ristipellon Hagert oli täällä käymässä, mutta häntä ei otettu vastaan.
— Tiesikö äiti siitä?