— Niin, siltäpä näyttää, toden totta! huudahti isä. No lempo vieköön, minkä näköinen sinä olet, veli!
Seppä oli todellakin kuin äsken Etnasta noussut Vulkanus. Hänen vaatteensa olivat niin palaneet, että ne näyttivät liikkuvalta sysihaudalta, hänen tukkansa kärventynyt kuin koivikko metsäpalon jälkeisenä päivänä ja hänen käsiänsä olisi voitu verrata Osberg & Badenin konepajan hiilikauhoihin. Hän oli melkein kaunis siinä täydellisessä sepänpuvussaan.
— Minulle sanottiin, että minun tulee kiittää teitä, herra Damm, kartanon pelastumisesta, virkkoi täti niin ystävällisesti katsahtaen seppään, että minä väristen ajattelin neiti Kopparkronaa.
— Ja kuka takaa, vapaaherratar, etten ole sen paloapuyhtiön salainen asiamies, jossa Muisto on vakuutettu? nauroi seppä.
Silloin vasta ensi kertaa näinkin hänen, tuon hirviön, nauravan.
Malla Södergren toi kahvia ja joutui kaikkien ihmeteltäväksi. Malla parka, hänet oli herätetty makeimmasta unestaan, oli jo alkanut korjailla talteen paistinpannuja ja keittiöpyyhkimiä, ja nyt hän tuli kiireissään, musta, ripsureuna pyhähuivi vanhan harmaan keittiönutun päälle heitettynä, tukka häilyvänä kuin villatuppu tuulessa, toisessa jalassa uusi kenkä, toisessa tädin hylyksi joutunut tohveli. Se antoi vain uutta vauhtia ilollemme. Ja mikä nautinto, kahvia kello kolme aamulla, kun on ensin ollut palovartijana ja vettä ammentamassa Mallasvedestä.
Nyt vasta huomasin, että seppä oli jotenkin pahoin polttanut oikean kätensä. Minä ryhdyin silloin tarjoamaan hänelle kahvia, panin niin runsaasti sokeria kuppiin kuin olisi se ollut kulho ja muistin myös asettaa lautaselle kaksi suurta korppua. Seppä nyökäytti päätään ja hymyili.
— Kyllä minä tulen toimeen omin neuvoin, sanoi hän, mutta ehkä te, Augusta, käskisitte antamaan jotakin lämmintä Särki-Pekalle selvikkeeksi.
Minä hiivin keittiöön ja tapasin kuin tapasinkin Särki-Pekan koko keittiöväen ympäröimänä. Ukko oli saanut ryypyn ja kertoi parhaillaan, miten vieras herra oli juossut kuin hullu tuleen ja hän, Särki-Pekka, vetänyt hänet sieltä pois.
— Kuulkaas, Pekka — sanoi karjapiika Vappu, aika ilvehtijä — miksikä lyödä tömisytitte herraa niin hirveästi selkään kantaessanne hänet tuvasta ulos?