— Minä tarkoitan, että eräänlaiset miehet lentelevät ympäri maailmaa uskottelemassa nuorille, ajattelemattomille tytöille kaikenlaista, vaikka heidän pitäisi muistella toisia velvollisuuksia … vaikka kaukana kotona joku ehkä on hylättynä…
— Nyt puhut loruja. Kuka on kaukana? Kuka on hylättynä.
— Hän tietysti. Kaunis nainen. Ja miten hyvän näköinen vielä!
— Onko herra Dammilla … morsian?
— Tai rouva. Mistä minä sen tiedän?
— Nyt sinä olet sietämätön, Malla. Mitä tuo nyt taas merkitsee?
— Ettehän tahdo mitään tietää, mamseli. (Aina kun Malla oli loukkaantunut, nimitti hän minua mamseliksi.)
— Mutta nyt minä tahdon tietää. Kas niin…
— Ei ihminen silti ole vakoilija, vaikka katsahtaa, onko huone siistitty — vaikka näkee avonaisen lippaan — vaikka lippaassa on medaljongi muotokuvineen, jota on erään tunnetun herran nähnyt sitä ennen monesti katselevan. Saattaa ihminen silti olla yhtä rehellinen, uskokaa pois, mamseli.
— Älä nyt ole paha, Malla! Onko hänellä muotokuva? Naisenko? Nuoren ja kauniin, eikö niin?