— Kaikki selväksi, pojat, nostamaan ankkuri, kun patruuna käskee! kajahti samassa kapteenin voimakas ääni.
— Vielä kerran, Vinsentti, mieti … jää luoksemme! Älä hylkää todellista, kunniallisen, turvatun ja toisesta riippumattoman toiminnan onnea! Mitäpä siitä, vaikka yliopisto ja virka-ura ovatkin sinulta suljetut? Koko käytännöllisen elämän avara ala on sinulle avoinna; palvele maatasi ja voita ihmisten kunnioitus sillä uralla! Tule! Vielä on aikaa; jää tänne!
— Tämä maa on hylännyt minut.
— Hullutusta, saattaahan olla mies ilman lyyrylakkiakin. Onko Suomella sitten niin liiaksi sydämiä, päitä ja käsivarsia sellaisia kuin sinun, että se voisi sysätä luotaan kokonaisen elämän hyödyllisen toiminnan? Ei, Vinsentti, ei … sinusta on kerran tuleva tämän maan kaunistus ja kunnia. Tule!
Vinsentti epäröi. Hän seisoi siinä kalpeana kuin meren vaahto ja punnitsi vastaisia vaiheitaan kädessään. Silloin sattui hän katsahtamaan lähellä olevaan tuttuun ryhmään. Amelie Ewers nojasi itkien päätään laivan laitaa vasten ja Severin Björck seisoi hänen vieressään kuiskaten hänelle jotakin korvaan. Se oli vain haihtuva hetkinen, viaton sana, mutta se hetki tuli ratkaisevaksi. Vinsentti puristi kasvatusisänsä kättä ja sanoi tuskin kuuluvasti:
— Jääkää hyvästi!
— Nostakaa ankkuri! käski patruuna synkästi.
Käskyä toteltiin. Merimiesten iloinen laulu kaikui raikkaasti illan kirkkaassa ilmassa. Neljännestunnin kuluttua näkyivät purjeet paisuvan tuulesta ja tumma jättiläinen alkoi vitkaan kyntää sataman värehtivää pintaa. Nuori merimies kiipesi keskimmäiselle raakapuulle irroittamaan emäpurjetta. Nuorukainen oli Vinsentti Aallonhalkoja. Rannalla seisoivat ne neljä, joita hän eniten elämässään oli rakastanut, mutta ei kukaan heistä saattanut nähdä, kuinka kaksi suurta kyyneltä vierähti alas raakapuulta ja katosi avaraan, paisuvaan purjeeseen…
13. LUONNONTUTKIJA.
Lukija suonee anteeksi, että tämän kertomuksen kertoja, ollen itse vanha ylioppilas, luo lyhyen katsauksen sen ajan oloihin, jolloin Vinsentti Aallonhalkoja esiintyi, oloihin, jotka lienevät unohtuneita tai tuntemattomiakin suurimmalle osalle nykyistä sukupolvea.