— Ja mihinkä lähdet nyt?
— Livornoon, setä, ja sydämeni on kiitollinen teille hyvyydestänne niin kauan kuin se sykkii… Tehän maksatte nytkin sakkoni! Mutta teidän ja kapteenin luvalla lähden tästä laivasta Livornossa, lähden katsomaan, voinko toimittaa mitään maailmassa.
— Ateenaanko?
— Niin, Ateenaan.
— Minä tiedän, että toivot tapaavasi siellä sukulaisia. Vinsentti, kelpo poikani, mihin elämään, mihin vaaroihin lähdetkään, enkä minä voi olla isänä seuranasi!
Nuorukainen oli vaiti.
— Kuule, jatkoi konsuli vakavasti. Älä vaihda varmaa uraa, joka sinulla on kotimaassasi, epävarmaan tulevaisuuteen, joka sinua odottaa vieraassa maassa! Sinulla on tietoja ja käytännöllistä kykyä: kaupassakin tarvitaan tietoja, nyt enemmän kuin koskaan ennen. Severin on lapsi, minä tarvitsen apulaista, eikä hänestä ole siksi. Herramme on määrännyt hänet professoriksi. Sinä voit tulla tuekseni, jos tahdot. Yliopisto-urasi on katkaistu, rupea minulle kirjanpitäjäksi, jotta siitä sitten ylenisit liikekumppanikseni, ja sinun tulevaisuutesi, poikani, on turvattu.
— Setä … kuinka voinkaan koskaan palkita hyvyytenne? Te katsotte kykyäni suuremmaksi kuin se onkaan … minusta ei ole koskaan kauppamieheksi.
— Joutavia, poikaseni! Sinunlaisesi poika voi tulla, miksi hän vain haluaa. Ja sitten, ajattelepas tuota tyttölepakkoa; hän on hyvä kuin kulta ja kaunis kuin päivä, eikä haitaksi ole, että hän saa sitä paitsi hyvät myötäjäiset. Minä olen nähnyt hänen itkevän siniset silmänsä punaisiksi sinun tähtesi, ja … me eläisimme onnellisina yhdessä meillä.
— Niin kyllä, kyllä…