Björck veti kummastuneena päänsä vähän etemmäksi ja katseli miestä tarkemmin.
— Mitä? huudahti hän, olethan Pasha?
— Ita quidem, doctissime et celeberrime vir;[6] silloin vanhaan aikaan, kun meillä vielä oli "Unkarin viiniä kurkkuihimme". Mutta ajat muuttuvat, herra patruuna, et nos mutamur.[7] Niin, olipa se toista, kun sidoimme kolme kissaa yhteen Artaxerxeen porstuaan yöksi ja ukko uskoi niitä Hekateksi, Tisifoneksi ja Megeraksi. Tai kun tappelimme sällien kanssa Särkelän kujakadulla ja uskottelimme Fröbergin muorille, että muka karkoitimme kummituksia — tai kun palkkasimme yövartijat huutamaan Stake ukon ikkunan alla, että kello on lyönyt kolmetoista — tai kun kuljetimme Aallonhalkojaa riemusaatossa tänne Säästöpankille…
— Kuules, Pasha, sinun pitäisi hävetä sanoessasi vanhaa toveria herraksi…
— No Jumala siunatkoon sinua niistä sanoista, vanha Hiiri, sinä olet yhä vielä kaltaisesi; mutta katsos, minä olen joutunut ikäänkuin hieman hunningolle siitä lähtien, kun menetin paikkani Kalle Widefeltin palveluksessa, joka nyt on tuomarina ———n kihlakunnassa. P—u vie ne vanhat kumppanit, ei ole enää mitään veljeyttä maailmassa, he kuvittelevat, että ihmisen pitää olla raitis kuin punaiseksi maalattu kaivon kippa.
— Vai niin, sinä olet ollut käräjäkirjurina viime aikoina vai miten?
— Sihteerinä, ita quidem,[8] ja voisin nyt olla ruununvouti, jollen olisi tarttunut kiinni Bonsdorffin kameraaliopissa. Muistatko vielä, mitä sinä iltana vannoimme lupauksen maljaa juodessa? Mutta sinähän, muistaakseni, istuitkin silloin ja sepittelit runoja kuutamosta… Sanopas, millä hullun kurilla sinusta on tullut tehtaanisäntä?
— Niin sattuu, hyvä Pasha. Isäni tarvitsi liikekumppania; hänen tähtensä kävin tervaan ja lankkuihin käsiksi…
— Ja nait serkkusi, pienen, sievän ja rikkaan pikku Amelie Ewersin…
Nöyrin palvelijanne, pyydän patruunattarelta anteeksi rohkeuttani.
— Kun isäni kuoli vuosi takaperin, lopetin kaupan, joka ei minua koskaan miellyttänyt, ja pidin vain rautatehtaan, jota muut hoitavat paremmin kuin minä. Minulla on muutamia ystäviä tiedeseurassa, vaimoni ja vanhin tyttäreni tahtoivat päästä näkemään maisterinvihkiäisiä, ja siten olen täällä. Mutta sanohan, mitä on tullut tutkintotovereistamme, joiden piti saapua tänne tänään? Minä en ole kuullut juuri mitään heistä siitä lähtien, kun hajosimme avaraan maailmaan.