— Panin parastani, näetkös; koetin parastani. Vannoin suorittavani pienen kameraalitutkinnon sinä syksynä, ja sen teinkin kuin kelpo mies, mutta Nordström juonitteli akumenttiveroissa ja tilanjaoissa, joista ei edes Tulindbergkään ollut selvillä. Niin, lupasinhan myöskin maksaa kaikkien iloisten ylioppilaiden velat, mutta … voisitpa lainata minulle kympin rehellistä muotoani vastaan … tahto on hyvä, näetkös…

Björck ojensi hänelle hymyillen kahdenkymmenen markan setelin.

— Tule luokseni huomisaamuna varhain, sanoi hän, niin puhelemme vähän räätälisi kanssa!

Pasha alkoi itkeä.

— Etkö häpeä — vastasi hän kummallisesti irvistäen — kun rupeat täyttämään minun lupaustani? Kuka vastaa siitä, etten vielä itsekin voi sitä täyttää? Mutta jos sinua huvittaa, niin olkoon menneeksi, minä en ole koskaan kateellinen, kyllä minä suon ystävilleni kaiken sen vähäisen kunnian, mitä olen aikonut itselleni. Mikset kysy Aallonhalkojaa?

— Aallonhalkoja erotettiin, kuten tiedät, ja hän matkusti Kreikkaan.

— Oh hitto! Aallonhalkojassa oli tavallista parempaa hamppua, häntä ei ollut oikeastaan aiottu halvaksi havaslangaksi. Mehän nimitimme hänet kuninkaaksi, mihin hänen kruununsa on joutunut?

— Sanotaan, että vuonna 1835 eräs mahtava puolue Kreikassa oli tyytymätön Otto kuninkaaseen ja siihen pienehköön alaan, joka kreikkalaisille oli annettu rauhanteossa. Tuo puolue suunnitteli koko Turkin vallan kukistamista. Aallonhalkoja oli mainion Miauliin tyttären poika. Eräs palikari keksi hänen jälkensä, etsi hänet ja aikoi asettaa hänet kapinan johtajaksi.

— Vahinko, ettei Alonzo saanut sitä tietää; hän olisi siitä saanut sievoisen romaaninpätkän Vanadis-lehteen. Aallonhalkojasta olisi tullut muhkea keisari, joksi hän oli luotu ja joksi Herramme oli hänet sinetillään leimannut. Mutta kuinka kävi? Tuliko hänestä keisari? Anna anteeksi, minä en ole viime aikoina pitänyt lukua kaikista uusimman ajan historian pikkuseikoista.

— Ei, hänestä ei tullut keisaria, ei vielä. Kun hän nousi maihin Kreikkaan, oli Otto kuninkaan valta lujittunut ja Turkin kanssa oltiin rauhassa. Vinsentin äidin olivat turkkilaiset tappaneet, sen oli Vinsentti vannonut kostavansa ja sentähden hän on ollut kaikkialla Turkin maakunnissa, missä vain on ollut kapinaa ja vapaussotaa. Mutta nyt hän kirjoittaa ruvenneensa everstinä Kreikan palvelukseen ja toivoo pääsevänsä käymään tänä kesänä Suomessa matkatessaan Pietariin lähetyskunnan jäsenenä.