— Kaksi tai kolme Venäjän virstaa; ja nekin ovat jo menossa, kuului kyytimiehen vastaus.
— Tunsitteko rovasti Ödmark-vainajan? kysyi matkustaja taas hetkisen perästä.
— Jotakuinkin. Minä olin hänellä renkinä seitsemän vuotta.
— Oliko hän jumalaapelkääväinen mies.
— Olihan hän pappi, vastasi kyytimies välinpitämättömästi.
— Kuulkaas, hyvä ystävä — jatkoi matkustaja taas hetkisen vaiettuaan — minä en pyydä teitä puhumaan mitään pahaa entisestä isännästänne. Mutta tahtoisin mielelläni tietää, miten hän on hoitanut seurakuntaa ja missä kunnossa minä saan ottaa sen vastaan, sillä tuomiokapituli on määrännyt minut väliaikaisesti sitä hoitamaan.
Kyytimies käännähti ja katsoi nuorta matkustajaa puolittain uteliaasti, puolittain epäilevästi.
— Minä luulin — vastasi hän — että pastori olisi lähin mies siihen virkaan.
— Pastori Idegran on seurakunnan kappalainen, vanhempi ja ansiokkaampi minua, mutta luultavasti hänellä on kylliksi tekemistä omassa virassaan.
— Kaiketi niin lienee, vastasi kyytimies astua tallustellen reen vieressä lumessa ja koettaen viisailla, harmailla silmillään saada matkustajan katseesta selville, olisiko parasta puhua vaiko olla vaiti.