— Heti. Mutta käykää ilmoittamassa tulostani!
— Ei, kiitoksia. Ennen lähden ilman kyytirahoja. Koira kyllä suorittaa sen tehtävän.
— Tässä saatte kaksinkertaisesti huonon kelin vuoksi. Hyvästi, hyvä ystävä; kiitoksia neuvoista. Näyttääpä siltä kuin en olisi varsin tervetullut taloon.
— Tervetullutko? Miksei? Kuin lääninviskaali salapolttimoon. Toivotan maisterille hyvää yötä ja … ei sanaakaan lapsista! Jääkää hyvästi.
— Hyvää yötä.
Kiven Matti katosi pimeään, ja Erland Stjernkors seisoi vielä portailla. Luultavasti oli kuitenkin koiran haukunta ilmoittanut hänen tulonsa, sillä hetkisen kuluttua aukeni ovi ja tyly naisääni kysyi, kuka pihalla meluaa niin myöhään illalla.
— Minä olen maisteri Stjernkors, tulen tuomiokapitulin määräyksestä ja pyydän, että olisitte hyvä ja käskisitte jonkun kantaa sisään kapineeni, vastasi tulija puolittain rukoilevasti, puolittain käskevästi.
— Ei täällä ole tilaa; voittehan ajaa kestikievariin, tiuskasi sama naisääni, ja ovi suljettiin samassa.
Mutta se ei tapahtunut kyllin sukkelasti; kutsumaton vieras oli jo ehtinyt pistää turkin suojaaman käsivartensa väliin. Voimakkaasti tempaisten hän avasi oven ja pääsi pimeään eteiseen. Hänen vastustajansa katosi pelästyksestä huutaen.