— Kiitoksia paljon, sanoi koira heinätukosta. Voisihan silti sattua, ettei rovastivainaja katselisi minua kovinkaan suopein silmin, nyt kun olen ollut ikäänkuin hänen apulaisenaan … mutta saatanhan istuutua johonkin nurkkaan tuonne lasten luo.
— Hekö sitten sinua suojelisivat?
— Miksikä ei? arveli mustalainen luottavaisesti. Semmoisen roiston kuin minun on turvauduttava siihen, mikä on häntä parempaa. Pahuutta ja pahoja ajatuksia ei synny nukkuvain lasten luona.
— On hieman tottakin siinä, mitä sanot, Joosua, ja jos lapset suojelevat meitä, niin suojelemme me luullakseni paremmin heitä, jos vietämme yhdessä yömme heidän huoneessaan. Vallituksemme suojelee meitä kaikilta äkkihyökkäyksiltä.
He palasivat lastenkamariin. Kaikki oli hiljaista. Stjernkors istuutui vanhaan tuoliin ja nukahti siinä rauhattomaan uneen, pää kovaa selkänojaa vasten. Mustalainen nukkui nurkassa. Pitkä joulukuun yö kului muitta seikkailuitta, mutta ei suinkaan rauhallisesti.
Kymmenen tai viisitoista kertaa kuului raajarikko yön kuluessa nakuttavan sängyn laitaan, ja joka kerran nousi vanhempi tyttö, unissakulkija, nureksimatta antamaan hänelle juomista. Melkein yhtä monesti hypähti mielipuoli nuorempi tyttö keskellä uniaan pystyyn vuoteessaan ja lauloi käsiään heilutellen; ja joka kerran sai Allfrida hänet taas rauhoittumaan levolle. Kahdelle avuttomimmalle olennolle, mitä maailmassa oli, oli Kaitselmus suonut avuksi kolmannen, joka oli yhtä avuton kuin hekin, mutta jolla kuitenkin näytti olevan enkelin rakkaus ja enkelin kärsivällisyys heitä lohdutellessaan.
Myöhäisen talvipäivän ensi säde valaisi ikkunan varjostinta, kun Erland Stjernkors heräsi viimeisestä levottomasta uinahduksestaan ja näki puolihämärässä mustalaisen seisovan vieressään.
— Ovatko he täällä meitä hätyyttämässä?
— Eivät ole, vastasi Joosua. Minä kävin vähän kuulustamassa alhaalla. Saamme huoletta raivata pois bastonadin. Mamseli Apollonia on mennyt matkoihinsa, tiedän kyllä kenen kanssa. Loviisa itkeä ruikuttaa, piiat ulvovat, rengit ovat kuin puusta pudonneet. Kaikki vakuuttavat, että neidin on ryövännyt laukkuryssä. Kuusi hevosta on valmiina tallissa ja neljä miestä tuvassa, eikä kukaan liikahda paikaltaan ajaakseen ryöväriä ja hänen saalistaan takaa. Se, jos mikään on kaunista alamaisten rakkautta sitä kohtaan, joka on kahdeksan vuotta hallinnut Aulangon pappilaa.
— Kiitetty olkoon Jumala — sanoi Stjernkors — että pahuuden vallat ovat itsestään poistuneet tästä talosta. Ja nyt pois tuo synkkä verho, sillä täst'edes on taivaan aurinko paistava kuin taivaan armo näille orporaukoille. Ilmaa on virtaileva näihin ruttoisiin höyryihin, vapaus on hajoittava vankilan muurit, rakkaus on sovittava, mitä sydämetön kovuus on niin kauan rikkonut. Niin — huudahti hän ja painoi suudelman heränneen, hämmästyneen Allfridan otsalle — tästä lähtien olen isänä näille surun lapsille.