— Pidä kiinni pikku rikkiviisas suusi!… Lapsi laskettelee sukkeluuksia, joita on varmaankin kuullut keittiössä, huomautti äiti anteeksi pyytäen.
— Hyvästi, sisar Merthen! Kiitoksia tästä päivästä, älä unohda meitäkään!
Ja rouvat lähtivät nyt melkoista vähemmän kursastellen kuin tullessaan, mutta kuitenkin kymmenkunnan minuuttia jäähdyttäen huonetta oven aukipitämisellä, koska ei aivan heti voitu sopia, oliko hovioikeudenneuvoksettaren vaiko laamanninlesken astuttava edeltä.
* * * * *
Jottei lukija jäisi epätietoiseksi, mitä näistä Merthenin valtioviisaista päivällisistä seurasi, lisättäköön heti, että viikon kuluttua Johan Reinhold Heldt pääsi ystävänsä neuvosmiehen seurassa tutustumaan Wittfootin perheeseen. Rakkaus kasvoi nopeasti, mutta hitaammin ankaran sedän suosio. Kerran aamupäivällä yllätti Hannu setä veljensätyttären hämillään ja vesissä silmin, ja säikähtynyt kosija oli paennut sydämensä valitun suureen mustapuiseen vaatekaappiin. Kun kaikki lohdutukset, järkiperusteet ja ankaruus vihdoin huomattiin turhaksi vaivaksi, päättyi tuo pieni Turun romaani niinkuin hyvän romaanin tulee päättyä, toisin sanoen niin, että tyranni suostui rakastavaisten onnelliseen avioliittoon. Heistä sitten polveutui seuraavalla vuosisadalla hyvin tunnettu Turun Heldtien suku.
3. HELENANPÄIVÄ RUISSALOSSA.
Se, joka kulkee Turusta suurta väylää saaristoon, niin että Ruissalo on oikealla, kummastelee melkoisesti kuullessaan puhuttavan Ruissalon kauneudesta. Yksitoikkoinen, havumetsän tummentama ranta, jonka takaa vain sieltä täältä häämöttää ylistettyjen tammien vaaleampi vehreys, siitäkö runoilijat ovat laulaneet ja senkö maine jo paljoa ennen Choraeuksen aikaa oli levinnyt kotiinpalaavien ylioppilasten mukana yli koko Suomenmaan? Niin, se se on Ruissalo, mutta kainon kaunottaren tavoin peläten näyttää sulouttaan kaikille tien kulkijoille saari kätkee kauneimmat osansa syrjäisemmälle Pohjasalmen puolelle. Siellä näkee monta tuollaista oikukkaan viehättävää lahtea, jota meri heittelee kuin sormisuukkosia rannoille; siellä tammien ja muiden lehtipuiden vihreys on voitolla, muodostaen sen vaalean, iloisen värin, joka hurmaa kaikkia kaupunkilaisia, eikä suinkaan vähimmin omaan piiriinsä suljettuja turkulaisia, luonnon ja vaihtelun koko tenhovoimalla.
Jos 31 päivänä heinäkuuta 1741 aamupuolella sattumalta lähestyi tätä sievää rantaa, ei saattanut olla huomaamatta eräitä tapahtumia, jotka tuossa siihen aikaan varsin yksinäisessä seudussa olivat sangen tavattomia. Monista, milloin keimailevista ja sievistä, milloin muhkeista ja komeista huviloista, joita sataneljäkymmentä vuotta myöhemmin vilkkui Ruissalon lehvien välitse, ei näet siihen aikaan ollut merkkiäkään. Maaherran omistama Ruissalon kartano oli saarella ainoa paikka, jota saattoi sanoa asutuksi rakennukseksi, mutta suurta komeutta eivät senkään rappeutuneet puuhuoneet osoittaneet. Torpparien tai metsänvartijain turvekattoisia mökkejä sen sijaan kyllä näkyi siellä täällä rannalla, ja ne kolme tai neljä vähän tilavampaa ja vähän siistitympää "kesätupaa", jotka olivat kyhätyt kaupunkilaisten huvitteluja varten, eivät ollenkaan näyttäneet liian ylpeiltä asumaan hyvässä sovussa vähemmän ylhäisten naapuriensa kanssa.
Erään tällaisen kesätuvan luona nähtiin nyt tavattomia varusteluja. Tupa oli koristeltu oksilla ja lehvillä, joista oven yläpuolelle oli tehty suuri H-kirjain, ja jos katsahdettiin sisään, nähtiin, että puhtaaksi pestylle lattialle oli ripoteltu katajanhavuja ja suurelle avoliedellekin oli pistetty koristeeksi aika kuusenkarahka. Suurenlainen sinikeltainen lippu liehui pitkässä tangossa tuvan edustalla keskellä nurmikkoa, ja sen ympärille oli asetettu H:n muotoon kolme suurta pöytää lumivalkoisine liinoineen ja monine pöytätarpeineen, joista osa oli hopeaa. Lihavahkot piiat näkyivät helteestä läähättävinä häärivän pöytien ympärillä, ja heidän joukossaan huomasi silloin tällöin solakan nuorukaisen milloin levottomasti katselevan vaaleansinistä, autereen verhoamaa taivasta, milloin uutterasti puuhailevan kahden vähäisen mustan kapineen ääressä, jotka olivat asetetut pienelle kukkulalle vasemmalle tuvasta. Nuo hänen huomionsa kohteet tunnettiin tarkemmin katsottaessa pariksi pikku tykiksi.
Kello alkoi lähestyä yhtätoista, kun hyörinä rannalla kävi vilkkaammaksi ja joukko miehiä ja poikia kokoontui tykkien luo. Syy oli helppo arvata: etäällä salmessa tuli kaksi suurta venettä, täynnä kaupungin herrasväkeä. Kohta ne jo olivat pyssynkantomatkan päässä rannasta, ja poks! poks! pamahteli pikku tykeistä lyhyesti ja terävästi, saattaisipa sanoa poikamaisesti, kuten tavallisesti sellaiset kapineet pamahtelevat, varsinkin jos niihin pannaan luja panos ja putki ensin voidellaan talilla. Kaikki rannallaolijat hurrasivat lakkejansa ja liinojansa heilutellen, ja noiden meluisten, mutta sydämellisten tervehdysten kestäessä nousivat tulijat maalle.