— Mitä nyt? Pyydätkö kruunua? Pyydä mitä hyvänsä paitsi kunniaani!
— Jos nyt vastaan, että olet antanut minulle kaikki paitsi sitä, mitä sinulla omasta mielestäsi ei ole oikeutta antaa?
Keithin alahuuli venyi melkoista pitemmälle ylähuulta.
— Mutta mikset ole sanonut sitä ennen? Minä luulin sinun unohtaneen sen niinkuin se minulta on unohtunut. Eikö jo pitkän aikaa ole ollut kaikki selvillä? Voiko mikään maallinen side yhdistää meitä lähemmin kuin Jumala meidät on yhdistänyt jo kolmentoista vuoden ajan.
— Oi, kallis lordi, kaikkein rakkaimpani, sanoit minua vailla kulkeneesi kodittomana ja juurettomana maailmassa. Juurettomana, vaikkei kodittomana minäkin olisin kulkenut ilman sinua; sentähden tulin minä luoksesi, kysymättä miten. Mutta sinä olet mies ja sankari, joka itse raivaat tiesi; kun sanot: tämä on oikein, ja toinen sanoo: se on väärin, niin toimit oman vakaumuksesi mukaan. Minä olen nainen, mylord; minä en säädä mitään lakia, minun täytyy totella olemassaolevia lakeja. Siinä on syy, miksi minä näinä kuluneina onnen ja omantunnon soimausten vuosina olen voinut ylpeillä rakkaudestasi ja samalla hävetä itseäni.
— Ja tuota kaikkea et ole sanonut minulle ennen!
— Minä sanoin sen kerran … ja olen odottanut.
— Hyvä. Huomennako siis?
— Etkö lähde heinäkuussa Stettiniin?
— Lähden. On tarkastettava Pommerin linnoja ja siellä olevia sotajoukkoja.