Tuon uutteran Pohjois-Suomen kauppakaupungin kilvoittelevat suurvallat, Halmin ja Gråbergin kauppahuoneet, olivat kertomuksemme aikana jokseenkin yhtä voimakkaat, ellei ota lukuun tuota liikeasioissa melkein merkityksetöntä kauppaneuvoksen arvonimeä, joka ihmisten silmissä toimitti jonkinmoisen voittopuolen Halmin kauppahuoneelle. Kumpikin oli, vaikkakaan ei liitossa keskenään, niin kuitenkin pääoman voimalla ja niillä pikku muruilla, jotka valtio siihen aikaan alentui ottamaan vastaan tullitulojen asemesta, saanut haltuunsa yhtäläiset aimo osat kahden etevimmän vientitavaran, nimittäin tervan ja lankkujen ynnä niihin kuuluvain alaosastojen, pien, palkkien, lautojen ja potaskan kaupasta, samalla kun suolan, siirtomaantavarain ja teollisuustuotteiden tuonti oli samoin kummallakin melkein yhtä suuri. Toimeliaina ja tarkkaavaisina oli kumpikin aikaisemmin kuin muut käsittänyt uusien markkinapaikkojen tärkeyden, jotka silloin alkoivat suunnata Suomen kauppaa toisaanne. Kumpikin oli yhä vähentänyt kauppatoimiaan Tukholmassa ja laajentanut kauppaansa Pietarissa; kumpikin oli vapauttanut itsensä sen yksinoikeuden vallasta, jossa Lybeck oli pitänyt Suomen tuontikauppaa, ja tuotti kauppatavaransa suoraan Englannista tai Amerikasta. Koska kumpikin oli välittömässä yhteydessä ensiarvoisten ulkomaisten kauppahuoneitten kanssa ja siten sai, vaikka myöhäänkin, varmat tiedot ajan kauppaoloista, pääsivät he molemmat kaikkien muiden kilpailijainsa, paitsi toistensa edelle. Mitä Halm tiesi, tiesi myöskin Gråberg, ja mikä kauppayritys oli Gråbergin mielestä edullinen, siihen ryhtyi kohta Halmkin. Kun sen lisäksi kummallakin oli yhtä paljon laivoja vesillä ja ne kilvoittelivat samoissa ulkomaan satamapaikoissa, sattui liiankin usein, että molemmat kauppahuoneet häiritsivät ja vahingoittivat toistensa aikeita, kun he sensijaan yhteen liittyneinä olisivat voineet voittaa kaikki muut kilpailijat.
Sähkölennättimestä ei silloin vielä tiedetty mitään, ja posti oli riippuvainen vuodenajoista ja säistä. Englannista lähetetty kirje viipyi joulukuussa matkalla kolme tai neljä viikkoa, ennenkuin se ennätti määräpaikkaansa Pohjois-Suomeen, ja vastaus viipyi yhtä kauan. Moinen etanan-kulku se se oli uurtanut ne pahat rypyt, jotka synkistyttivät kauppaneuvos Hannu Herman Halmin otsaa, hänen istuessaan joulun tienoissa konttorissaan, kuten muutamia viikkoja ennen hänen ammattitoverinsa konsuli Gråberg oli istunut kirjoituspöytänsä ääressä, äsken tulleen postin lähetykset edessään.
Halm oli samanikäinen kuin Gråberg, noin viidenkymmenen vuoden vanha, mutta ulkonäöltään täydellinen gentlemanni, pitkä ja laiha, kauniin, säännöllisin, kasvonpiirtein ja ryhdiltään maailmanmies, levollinen ja kunnioitusta herättävä. Hän oli oleskellut nuorena monta vuotta Saksassa, puhui sujuvasti saksaa ja englantia, osasi soittaa huilua ja oli taiteenrakastaja ja -suosija. Hänen talonsa ei ollut niinkuin Gråbergin ainoastaan rikas, vaan myöskin kaupungin vieraanvaraisin, hauskin ja miellyttävin. Sen salissa vastaan otettiin jokainen matkustaja, jokainen taiteilija ja kirjailija, joka sattui käymään kaupungissa, ja isännän vieraanvaraisuutta lisäsivät nuoren emännän sulous ja rakastettava perhe. Kauppaneuvos Halm oli nimittäin kadottanut ensimmäisen puolisonsa, josta hänellä oli poika, Juhani, ja toistamiseen nainut nuoren ruotsalaisen, joka oli hänelle lahjoittanut neljä tytärtä perätysten, kunnes hän juuri muutamia päiviä aikaisemmin oli synnyttänyt pojankin, joka vielä oli kastamatta, koska odoteltiin äidin paranemista.
Halmin konttorissa työskenteli, häntä itseään lukuunottamatta, kaksi kirjanpitäjää: Stenman-vanhus, joka oli istunut kirjoituspöytänsä ääressä aina entisen isännän Hannu Kristofer Halmin ajoista asti, ja nuori Tervola, jonka oli nykyisen isännän aikana onnistunut tervakuormien ääressä puuhailevasta juoksupojasta kohota kirjurin tärkeään luottamustoimeen. Stenman, kuiva, äreä nuuskaaja, jolla oli yllään sininen, messinki-nappinen hännystakki, melkein kuin lääninkamreerilla, ja päässä punainen tekotukka ja suuri syylä vasemmassa poskessa, oli juuri hyvin huolellisesti vuollut kynänsä, kun isäntä kääntyi hänen puoleensa ja sanoi:
— Lewis & Kumppani kirjoittaa vehnän hinnan nousseen Hullissa neljä killinkiä neljännekseltä. Se meidän olisi pitänyt tietää neljä viikkoa takaperin.
— Sitä arvelin jo Mikonpäivän aikana, vastasi Stenman nuuskaten. —
Sato oli huono, sadetta tuli paljon.
— Jos olisimme tienneet sen neljä viikkoa takaperin, emme olisi antaneet Argolle ja Veritaalle käskyä lähteä Bostoniin. Odessan rahdit nousevat päivä päivältä. Gråbergilla on neljä laivaa Välimerellä ja meillä vain kaksi.
— Paitsi Eliseä ja Ruhtinas Menschikoffia, jotka lähtivät Livornoon, on meillä St. Ybesissä Juno ja Otava, jonka pitäisi olla jäässä kiinni Riiassa, huomautti kirjanpitäjä.
— Elisellä ja Ruhtinas Menschikoffilla on käsky purjehtia
Aleksandriaan.
— Talvi on leuto. Otava voidaan sahata jäästä irti.