KULTA-AAVE:
1. Kaksi suurvaltaa.
2. Toiminimi Lauri Gråberg.
3. Rosvoluolan edustalla.
4. Kohtaaminen.
5. Serkukset.
6. Hannu Kristofer Halm ja sukuperintö.
7. Sten-lanko.
8. Kulta kummittelee.
9. Sotaa, havaintoja, unelmia.
10. Roderikin näky.
11. Sten Halmin elämäntarina.
12. Katuja.
13. Kapina rahaa vastaan.
14. Viimeinen katumustyö.
15. Halm Gråbergia vastaan.
16. Raha tahtoo meidät kokonaan.
17. Kun raha käy sotaa.
18. Hän osaa olla vaiti; hänestä voi vielä tulla kauppias.
19. Syyrakin kirja.
20. Kiitä Jumalaa, ettet saanut ennustajan lahjaa.
21. Koettelemuksia.
22. Kapteeni Edvardson.
23. Eräs kuolema.
24. Halmin ja Gråbergin suvut.
25. Kulta-aave.
Viiteselitykset.
SUOMEN HERTTUATAR.
PÄIVÄLLISET VANHAAN HYVÄÄN AIKAAN.
Leikattiin 1730:s vuosi Kristuksen syntymästä. Turun kaupunki hengähti isonvihan vaivoista. Pakolaiset olivat palanneet Ruotsista; vanha roomalaiskieli kaikui jälleen yliopiston oppisaleissa; piispa Lauri Tammelin ja hänen tuomiokapitulinsa parantelivat kirkon vammoja; presidentti Samuel Åkerhjelm paikkaili hovioikeutta; kaarlelainen paroni Otto Reinhold Yxkull hallitsi lääniä, kun taas kaksi pormestaria johti Turun kaupunkia, Anders Lindhin oikeus- ja Erik Johan Tolpon valtioasioissa.
Kaupungin kuudesta neuvosmiehestä oli kauppias Kaarle Merthen etevin, vaikka nuorimpia. Hän oli viisas ja toimelias, kunnianhimoinen ja rohkea, hyväpäinen ja lainopillisia tietoja saanut, siis hänessä oli niitä aineksia, joista puolueenjohtajia tehdään. Mutta puolueitten aika ei ollut vielä tullut: lekoteltiin vain uuden vapauden päivänpaisteessa, vaurastuttiin, oltiin levollisia.
Kaupungin mahtavin mies ei ollut neuvosmiesten joukossa. Hän oli hovioikeudenkomisarius Hannu Wittfoot; hän polveutui Joakim Wittfootista ja tämän vaimosta Margareta Bugenhagenista, Martti Lutherin jälkeläisestä, jotka 1660-luvulla olivat muuttaneet Suomeen Saksasta tai, kuten toiset arvelevat, Hollannista. Tällä mahtavalla miehellä, jota yleensä sanottiin vain "Hannu sedäksi" ja joka, mainitsemattakaan monia muita tuomiokirkolle annettuja lahjoja, oli uudistanut sen pääalttarin, hänellä oli kaunis veljentytär Margareta, joka viisitoistavuotiaana oli joutunut naimisiin vanhan laamanni Björkegrenin kanssa ja nyt, viidenkolmatta vuoden iässä, oli rikkain ja kaunein leski Turussa. Kuin mikäkin Turandot näytti hän päättäneen säilyttää itsenäisyytensä ja antaa kaikkien kosijain helläin katseitten kilpistyä takaisin lujasta teräshaarniskasta.
Vuonna 1719, isonvihan synkkinä aikoina, oli Turkuun saapunut nuori, saksalainen kauppias, Johan Reinhold Heldt, katsomaan, onko liikemiehellä mitään tekemistä tässä hävitetyssä maassa, missä kaikki oli pirstaleina ja missä rauhallista ulkomaista kauppalaivaa melkein pidettiin hyväntekijänä. Täällä ei ollutkaan ainoastaan "jotain" tehtävää, vaan kaikki, ja Heldt päätti asettua Turkuun.
Tätä nuorta saksalaista pidettiin rikkaana, eikä siihen paljoa tarvittukaan maassa, missä kaikki olivat köyhiä. Hän oli viisas ja uuttera, ja hänessä oli myöskin luontaista leipäneroa, joka on hänen maanmiestensä ominaisena tunnusmerkkinä, missä vain on vähänkin tilaisuutta kauppaan. Muutamien vuosien kuluttua, kun kaupunki jo alkoi toipua ja päästä liikkeelle, oli Heldt tehnyt ystävyysliiton neuvosmies Merthenin kanssa ja, osaksi hänen liiketoverinaan, osaksi hänen neuvostaan, rakennuttanut ensin sahan ja vesimyllyn, jossa tehtiin ryynejäkin Aurajoen voimalla, ja sittemmin Suomen ensimmäisen tupakkatehtaan. Hänellä oli oma talo tuomiokirkon ja joen välillä, ja siitä talosta kertoi tarina, että siinä oli pakanuuden aikana ollut tuomioistuin, jonka pöytä ja kaksitoista tuolia, kaikki puhtaasta hopeasta, muka olivat haudatut talon alle. Sitä aarretta koetti Heldt saada käsiinsä taikavavan avulla, jota kuljeteltiin edestakaisin pihalla, kunnes se osoitti paikan. Ja taikavapa löysikin talon alta neljä holvikellaria, mutta valitettavasti ei niissä ollut hopeatuoleja, vaan ainoastaan kaksi suurta ruukkua täynnä pakanallisten esi-isien tuhkaa.