— Mutta — huomautti Gråberg sulkakynää pureskellen — tässä torin varrella asuvan pikku rouvan mieleen voisi jolloinkin juolahtaa kuiskata sananen meistä.
— Olet oikeassa, veli, kapteeni vastasi. Siihenpä juuri tarvitsemmekin mutkan, ja minä luulen löytäneeni sen. Kohta tiedän, mitä tarvitsen, komissaari Sten Halmista. Se koskee suvun kunniaa. Olkaa huoletta; kauppaneuvoksettarelle ei juolahda mieleen kuiskata yhtään ainoaa sanaa Gråbergin kauppahuoneen asioista.
— Veli Edvardson!… Oletpa itse oveluus, veli!… Tiedätkö, veli, että Lauri Roderik taaskin muutti mielensä ja lähti yliopistoon?
— Mitä poikain kujeita se on? Enkö nähnyt hänen ja tytön toimivan ihan kuin pitikin X-kylän palossa? Minä luulin nuorten jo olevan kihloissa.
— Minä en ymmärrä, mikä pojassa on. Milloin konttoriin, milloin ulkomaanmatkoille, milloin taas yliopistoon. Ei ole varsin kehuttavasti tuhannen markan velkakirjasi laita, veli hyvä. Minä päästin hänet. Kun hän kerran alkoi, niin jäähdyttäköön nyt intoaan maisterinarvolla.
— Veli Gråberg … anna anteeksi, minun periaatteeni on, ettei liikemies koskaan saa olla kunnianhimoinen. Maisteriko? Kaikkia vielä! Halm tallasi kauppaneuvoksen valtakirjan jalkoihinsa, mutta nyt, kun hän on ehtinyt tarkemmin miettiä asiaa, ei hän sitä myisi kokonaisesta laivastakaan. Meidän puolestamme kernaasti. Jokainen kunnianhimo on huono kauppa… Lauri Roderik itsensä pilalle lukeneeksi maisteriksi! Eikö hän ole puhunut tytöstä?
— Ei sanaakaan.
— Hän osaa siis olla vaiti; onhan sitten jotakin toivoa. Kun osaa olla vaiti kahdenkymmenen ikäisenä, osaa kyllä hoitaa liikeasioita neljänkymmenen vanhana. Hänestä voi vielä tulla kauppias.
Konsuli Gråberg huokasi. Hän ei luottanut siihen lohdutukseen, vaan pelkäsi, ettei hänen ainoa poikansa koskaan tulisi isänsä paikalle konttoriin. Mutta tulisihan hänestä maisteri; se oli kuitenkin edes vähäinen lohdutus oppimattomalle isälle, jonka oli täytynyt lukea maantiedettä vanhoilla päivillään, saadakseen selville, mille maailman kulmalle hän lähetteli laivojaan.
Samaan aikaan oli kauppaneuvos Halm konttorissaan silmäillyt postissa tulleita tietoja ja sanoi kirjanpitäjä Stenmanille: