— Hänen iässään — jatkoi Vappu, rohkaistuneena toisen vaitiolosta — on ihminen suorapuheinen. Minulta hän ei ole koskaan salannut mitään, ja eilen hän sanoi minulle: hän ei ole minua pyytänyt, enkä minä ansaitse niin suurta onnea, että hän ottaisi minut vaimokseen. Mutta jos minä saisin valita parhaimman ja puhtaimman, minkä maailmassa tunnen, niin sanoisin hänelle: ottakaa minut, opettakaa minua tulemaan nöyräksi ja hyväksi!
Diakoni Elg oli yhä vaiti. Hänen tavallinen lempeä levollisuutensa oli poissa. Hän asteli kiireisin askelin edestakaisin pienessä kamarissa. Hän näytti olevan kahden vastakkaisen tunteen uhri. Toinen sanoi: heitä noita ulos ovesta! toinen sanoi: Jumala on hänet lähettänyt!
Vappu oli nyt päässyt tarkoituksensa perille. Hän niiasi syvään, tarttui ovenripaan ja sanoi päättävästi:
— Niin on asia, arvoisa maisteri! Ottakaa hänet vaimoksenne! Se on ainoa keino pelastaa kaksi sielua … hänen sielunsa ja minun.
Mutta diakoni Elgkin oli nyt ehtinyt hillitä tunteittensa kuohunnan. Hän pysähtyi pienen ikkunan luo, josta täysikuu paistoi sisään ja loi hänen katseeseensa miltei yliluonnollisen ylevyyden ja tyyneyden loisteen.
— Vappu, sanoi hän, jos luulette ihmiskäden juovien voivan vaikuttaa miehen päätökseen tai naisen kohtaloon, niin olette pettynyt. Se on inhimillistä, minä annan sen teille anteeksi. Mutta kun luulette, että nuo epävarmat merkit, joita te selittelette miten parhaaksi näette, voivat ilmaista teille, mitä Jumala on päättänyt, niin suljette samalla silmänne ja sydämenne Jumalan sanalta ja pysytte pakanana niinkuin olitte, ennenkuin tunsitte totuuden. Mitä tahdotte minulta? Te sanotte minulle, voimattomalle syntiselle, samanlaiselle kuin te itsekin olette: Jumala on määrännyt ihmiselle sen tai sen, mutta teidän pitää muuttaa se, teidän pitää tehdä Jumalan tahto tyhjäksi omalla tahdollanne. Ettekö sitten ole koskaan lukenut kolmatta isämeidän rukousta? Ettekö tiedä, sokaistunut vaimovanhus, että kun Jumala on antanut meille vapauden valita hyvästä ja pahasta jommankumman, niin hän on myöskin antanut meille ojennusnuoraksi lakinsa, että hänen tahtonsa eikä meidän tapahtuisi maan päällä? Menkää kotiin ja rukoilkaa omasta puolestanne, sillä totisesti tarvitsette te sitä enemmän kuin hän, jonka puolesta olette tullut minua rukoilemaan. Mutta rukoilkaa myöskin hänen puolestaan, että hän säilyisi kaikesta pahasta, sillä kaikki me tarvitsemme toistemme esirukousta. Rukoilkaa ja rukoilkaa yhä uudelleen palavasti, nöyrästi, alamaisesti, kas siinä on taikakalu, joka selittää kaikki merkit ja ratkaisee kaikki tulevaisuuden arvoitukset. Jääkää hyvästi. Käyn teitä taas kohta katsomassa. Te taistelette ankaraa taistelua, te tarvitsette liittolaista. Turvautukaa Jumalan sanaan!
Vappu lähti … ääneti, kukistettuna, murtuneena, ja kuitenkaan pääsemättä vapaaksi ajatuksesta, joka häntä hallitsi. Päästyään kuun valaisemalle rannalle, missä Sammu nukkui veneessä, hän kääntyi vielä kerran tupaan päin, katsoi ikkunasta loistavaa lampun valoa ja mutisi itsekseen:
— Ei hän kieltäytynytkään!
6. TANSSIAISET JA TAPPIO.
Turku oli muinoin erittäin ahtaasti ja huonosti rakennettu, tontit pieniä ja kadut vääriä, kunnes kenraalikuvernööri Pietari Brahe vuonna 1640 vaihtoi Boijeilta kaupungille Mättälän ja Huhkalan talojen tilukset ja sen jälkeenkin yhä vielä kaupungin alaa laajenteli, varsinkin linnaan päin, samalla tehden mitä suinkin voi sen järjestelyn parantamiseksi. 1700-luvun alulla oli kaupunki silloisekseen sangen hyvin rakennettu, sillä olihan siinä noin 150 kivitaloa ja muita muhkeita rakennuksia, mutta Isoviha teki niin hirveätä hävitystä, että, kuten senaikuiset kirjailijat sanovat, tuskin oli ainoatakaan ikkunaa tai ovea koko kaupungissa ehjänä. Moni kauneimmista taloista paloi tai joutui muun tuhon omaksi, muutamia käytettiin talleina, toisia revittiin polttotarpeiksi. Vielä vuonna 1741 eivät tämän hävityksen jäljet olleet kaikki poistetut, rauniot eivät vielä olleet kaikki tasoitetut tai uusien rakennusten alle peittyneet; kivitalojen luku oli vähentynyt puoleksi. Enimmin silmäänpistäviä raunioita, joista ei kuitenkaan sotaa käynyt syyttäminen, oli vuonna 1685 rakennettu korkea tuomiokirkon torni. Se oli vuonna 1738 palanut salaman sytyttämänä, eikä sitä vielä oltu entiselleen korjattu. Tuomiokirkon vieressä oli vielä vanha yliopistorakennus kirjastoineen ja kouluineen, ja sen lähellä maaherran asunto. Suuren torin laidassa oli hovioikeus ja sen itäpuolella äsken rakennettu raatihuone torneineen ja kellotauluineen, päävahti, tullihuone ja kehruuhuone. Joen pohjoispuolella oli presidentin talo, edempänä uudessa kaupunginosassa köyhäinkoti ja sairashuoneen kirkko. Väkiluku oli noin neljäsosa nykyisestä eli jonkun verran seitsemättä tuhatta henkeä.