— Oletteko hullu, Faltzburg? Rauta tuppeen! Jättäkää minun huolekseni tämän kelpo herran kurittaminen.
— Hyvitystä! huudahti luutnantti.
— Sitä kyllä saatte, paroni! Kavaljeeri ei alennu kurittamaan koulupoikaa. Minä lupaan, että hän kyllä tulee löylytetyksi.
Riita päättyi, eikä sitä paljoa huomattukaan. Lagercrantz ilmoitti asian yliopiston rehtorille. Alanus kutsuttiin seuraavana päivänä kurinpitotoimikunnan eteen ja tuomittiin — upseerien mielestä lievästi, ylioppilaitten mielestä varsin ankarasti — erotettavaksi vuoden ajaksi yliopistosta.
Tanssi jatkui. Puoliyö oli tulossa; illallinen katettiin istualta syötäväksi. Ateriasoitto alkoi. Laskettiin leikkiä, naurettiin, oltiin huiman iloisia. Tietysti politikoitiin. Maaherra nousi ja piti puheen, joka oli täynnä kuninkaallista majesteettia ja sotaa. Kaikki oli käyvä oivallisesti. Ruotsin armeija marssii Viipuriin, ennen talven tuloa oltaisiin ehkä jo Pietarissa. Rajajoki on raja vain paremman puutteessa: on syytä toivoa, että se saataisiin siirretyksi kauemmaksi. Kustaa Aadolfin ajat palaisivat, Ruotsin aseet välkkyisivät taas kunnian loisteessa. Joka hetki toivottiin voitonsanomaa. Tulta olisi hankittava juhlavalaistukseksi. Kauniit naiset pääsisivät loistaviin tanssiaisiin…
Silloin juuri ilmoitettiin sanantuojan tulleen Haminasta.
Kaikkien sydämet sykähtivät. Hälinä taukosi oitis. Mutta maaherra
Yxkull vanhus yksin huudahti hilpeästi:
— Antakaa sen kunnon miehen tulla sisään kilistelemään lasia kanssamme palkinnoksi sanomista, joita hän tuo!
Kaikki kääntyivät oveen päin, ja sisään astui nuori sanantuoja, sotamies, tomuisena ja verisenä, revityin vaattein, kasvoiltaan nääntyneen näköisenä, katse synkkänä. Ääneti hän ojensi maaherralle kirjeen. Tämä luki ja kalpeni, luki uudelleen ja kalpeni vielä enemmän. Mikäli väri poistui korkean päällikön kasvoilta, vaalenivat muutkin, jotka tuijottivat häneen tuskaisin ja kauhistunein katsein, odotellen tietoa pikasanoman sisällyksestä.
Vihdoin kuului syvässä haudantapaisessa äänettömyydessä Yxkull vanhuksen ääni yksitoikkoisen käheänä kuin korpin rää'yntä lintujen viserryksen vaiettua metsikössä.