— Ahaa, huudahti tohtori, me saamme apua.
— Mutta — jatkoi asessori — kun emme usko herra Homeen, niin olemme uskomatta siitä syystä, että vielä vähemmän olemme samaa mieltä niiden kanssa, jotka eivät sano uskovansa mitään, mikä on mahdotonta.
Paroni H. nyökäytti ystävällisesti päätään.
— Jatkakaa vain, sanoi hän. Saammepahan nähdä, että viimein kuitenkin olemme yksimielisiä pääasiasta.
— Sallikaa minun kysyä erästä asiaa. Jos oikein ymmärsin, olitte te, herra paroni, vapaa-ajattelija ja epäilitte kaikkea, kunnes herra Home sai teidät vakuutetuksi henkien olemassaolosta.
— En tahdo sitä kieltää. Mitä omin silmin näkee, sitä ei käy tinkiminen olemattomaksi. Täytyy vain koettaa keksiä sille järjellinen selitys.
— Maailmanaine tai oikeammin kolme ainetta; kyllä ymmärrän. Mutta sielun kuolemattomuus on kuitenkin kaikitenkin lasten tarina, eikö niin?
— Hyvä asessori, te olette liitossa tohtorin kanssa ja tahdotte karkoittaa minut varustuksistani. Mutta se ei onnistu; siitä syystä minä en huoli tehdä pitempää tunnustusta.
— Ellen pelkäisi väsyttäväni, saattaisin kertoa tapauksen omasta elämästäni.
— Ilahduttaisitte sillä suuresti mieltäni. On harvinaista kuulla teidän puhuvan muusta kuin oikeusasioista… Lundqvist, tuo lisää puita ja pane takkaan!