Me menimme hänen huoneeseensa; hän sytytti lampun. Job oli hankkinut minulle suosionosoituksen, jota ei kukaan muu saanut osakseen. Kamari näytti siltä kuin toinenkin tulva vielä olisi tervetullut. Tämän kotelon simpukka kävi istumaan ainoalle tyhjänä olevalle tuolille, ja minä istahdin pyytämättä kehnonlaisen vuoteen laidalle.
Ensi kerran sain silloin rauhassa katsella naapuriani läheltä. Hän näytti olevan mies parhaissa voimissaan, lujatekoinen, vaikka laiha ja vähän tavallista kokoa pitempi. Hänen kasvonsa olivat jalot ja säännölliset, mutta harvinaisen kalpeat, silmät suuret, tummat ja syvät, ilme samalla hajamielinen, surullinen ja väsynyt. Pitkä, ruskea, kampaamaton tukka peitti puolet korkeasta otsasta, joka osoitti tavatonta ajatusvoimaa.
Minun näyttäessäni Jobin kirjaa ja selittäessäni epäilyksiäni pienen salaisen turhamaisuuden kannustamana, että saan komeilla muka syväoppisuudellani, elostui Müllerin kasvojen hajamielinen ilme vähitellen, hänen katseensa teroittui, hänen muuten niukka puheensa tuli vakuuttavan selväksi, jopa kaunopuheiseksikin. Hän ei ainoastaan selittänyt tuota vaikeata kohtaa kummastuttavan oppineesti, vaan vieläpä osoitti, mitä muita samanlaisia omituisuuksia Jobin kirjan tuntemattomalla tekijällä on, ja antoi minulle ohjeen kokonaista tutkimussarjaa varten. Se ei enää ollut pelkkää oppia, vaan kaikkea hallitsevaa, kaikkinäkevää neroa; en ollut koskaan ennen voinut uneksiakaan moista etevämmyyttä, ja kahdessa tunnissa minä opin tuolta mieheltä enemmän kuin ennen kahdessa vuodessa.
Kun vihdoin yhä enemmän kummastuneena kysyin Müllerin ajatusta Jobin melkein vaikeimmasta arvoituksesta, vastasi hän:
— Se kohta on myöhemmin lisätty väliin, se on peräisin vasta kuudennelta vuosisadalta, eikä sitä ole vanhemmissa käsikirjoituksissa. Selitän, mistä se johtuu. Lectio vulgatan ovat Aleksandrian ja Damaskuksen rabbiinit turmelleet saadakseen sen paremmin Talmudin mukaiseksi. Reunamuistutuksia, joilla tulkitsijat ovat tahtoneet valaista epäselviä kohtia, ovat taitamattomat kirjurit panneet tekstiin, aivan niinkuin on käynyt uuden testamentin koodeksillekin. Job on Salomon aikain kuolematon, klassillinen teos, mutta mitä meidän on sanottava evankelistain esityksissä näkyvistä ristiriitaisuuksista? Kieltämättä ne ovat ainoastaan sanallisia, ja vaikkapa ne jossakin kohdin näyttävätkin todellisilta, niin saavat ne selityksensä niistä mielivaltaisista muutoksista, mitä tekstiin on tehty, kun sitä ensi kerran on rapsodisesti merkitty muistiin. Tutkikaa syvemmältä, herra, niin myönnätte mahdolliseksi, että eksegetiikan kerran onnistuu uudistaa alkuperäiseen puhtauteensa koko koodeksimme, sekä vanha että uusi testamentti.
Minä katselin häntä vilpittömästi ihmetellen. Hän näytti kasvavan pitemmäksi lausuessaan nuo sanat täysin tieteellisen varmasti. Minä huomautin, että sana itse ennustaa entiselleen palautumisensa, siinä kun sanotaan, ettei piirtoakaan Jumalan puhtaasta sanasta pidä koskaan katoaman.
— Ei — toisti Müller tuijottaen minuun sellaisin katsein, että hämmästyin — ei katoaman, mutta vähäksi aikaa himmentymän. Voi sitä, jonka tähden pahennus tulee!
— Mutta — minä väitin vastaan — sanan selittäjällä on saattanut olla rehellinen tarkoitus, vaikka hän onkin erehtynyt, kun on luullut panevansa oikean sanan väärän sanan sijaan.
Müller tuijotti tuijottamistaan minuun samalla kuvaamattomalla tavalla ja virkkoi hitaasti:
— Mestari on sanonut: ne sanat, jotka minä annan teille, ovat henkeä ja elämää. Henkeä ja elämää! Se, joka varastaa ihmishengen, on miehentappaja. Se, joka varastaa sanan hengen, on jumalantappaja. Se, joka panee oman henkensä siihen, mikä on määrätty iankaikkisen hengen olinpaikaksi, hän tahtoo kukistaa kaikkivaltiaan Jumalan henkien valtaistuimelta. Kirjoitettu on: "Joka tähän jotakin lisää, hänen osakseen Jumala panee kaikki ne vaivat, jotka tässä kirjassa ovat kirjoitettuina. Ja joka poistaa jotakin tämän kirjan ennustuksen sanoista, hänen osansa ottaa Jumala pois elämän puusta ja pyhästä kaupungista, joista on kirjoitettu tässä kirjassa"… Nuori mies — huudahti hän äkkiä ja otti minua lujasti kiinni käsivarresta — älkää koskeko sanan tekstiin! Se vie vuosituhansien rauhan.