— Todistakaa! Todistakaa! huudahti paroni H.
Asessori hymyili.
— Pitääkö minun sitten uudestaan toistaa, että hengen samoin kuin luonnonkin maailmassa on omat lakinsa? sanoi hän. Onko mahdottomampaa mielettömyyttä kuin se, että uskotaan vainajain henkien, viisaimpien ja parhaimpienkin maan päällä eläneitten — yksinpä herramme ja vapahtajammekin, jota myöskin on puhuteltu koputuspöydän avulla — olevan aina valmiina tottelemaan kaikkia tyhmiä oikkuja ja vastaamaan kaikenlaisille viisasteleville, julkeille ja usein itsessään iljettäville ihmisille, joiden päähän pälkähtää huvitella jonakin iltana, milloin ei ole parempaa tekemistä? Onko milloinkaan ollut kaikissa noissa luulotelluissa ilmestyksissä mitään todellista hyvää tai nerokasta, mitään todella uutta, mitä ei ennen ole kuultu? Jokaisella järkevällä teollahan pitää olla järkevä tarkoitus: sanokaapa nyt, minkä järjellisen tarkoituksen saattaa löytää kaikesta tuosta mielettömästä ilveestä, mitä nuo luulotellut henget tekevät kuulijoilleen. Minä luin äskettäin Hornungin teoksen "Kuolematon Heine", joka näkyy saaneen sen kunnian, että se on käännetty meidänkin kielehemme. Heine kertoo siinä henkimaailmasta mitä jokapäiväisimpiä juttuja, joita kuka hyvänsä hiukankaan kekseliäs koulupoika osaisi omin päin lasketella. Se on surkeinta ilvettä, mitä milloinkaan olen lukenut, ja minä olen kuitenkin lukenut jonkin verran siihen suuntaan käyvää.
— Te siis pidätte Hornungia niinkuin Homeakin petturina?
— Ilvehtijänä, en petturina, sillä luultavasti he itse uskovat ilmiöiden totuuteen. Home on epäilemättä harvinainen ihminen. Hänessä on paljon sitä magneettista voimaa, joka määrätyissä olosuhteissa, milloin hermoston toiminta on sairaalloisesti kiihtynyt, vaikuttaa hyvin suuresti muihin ihmisiin. Tällä magneettisella tai, jos tahdotaan sanoa, salaisesti vaikuttavalla voimalla hän kykenee muissa saamaan aikaan vaikutelmia ja mielikuvia, jotka ovat syntyneet hänessä itsessään —- muutamissa vain hyvin heikosti, mutta toisissa taas niin voimakkaan kiihkeästi, että kuvat siirtyvät näkö-, kuulo- ja tuntohermoihin. Homen mielikuvat tulevat silloin noihin henkilöihin aistimin havaittaviksi: he tuntevat ja näkevät käsiä ilmassa, he kuulevat sävellyksiä rummutettavan ikkunaruutuja vasten taikka soitettavan lukitulla pianolla, he näkevät huonekaluja ja ihmisiä nosteltavan, muuteltavan toiseen paikkaan ja toiseen järjestykseen, he tuntevat itse nousevansa paikoiltaan ja joutuvansa tahtomattaan senkin seitsemän tolkuttoman kujeen leikkikaluiksi. Tässä kaikessa on vain sen verran puoskaroimista, että Home valitsee herkkähermoisia henkilöitä ja hylkää vahvemmat, määräten ne tottuneella katseellaan. Muuten kaikki ilmiöt ovat vain korkeammanasteista mielikuvituksen ilveilyä ja yhtä vähän todellisia henkiä kuin unemme.
— Te luulette siis, että Rödlerkin…
— Rödler oli vain Homen edeltäjä, ei sen enempää. Rödlerkin tarvitsi pimeyttä ja puoliyötä mielikuvituksen kiihdyttämiseksi. Hornungin Heine näyttäytyi vain ikkunaverhojen alhaalla ollessa eikä sietänyt edes tähtienkään valoa.
— Hyvä asessori — puhkesi paroni H. hieman tyytymättömänä puhumaan — kaikki nuo ovat olettamuksia, mutta eivät todistuksia. Minä tunnen Homen omasta kokemuksestani. Ja jos ennakkoluulottomasti ottaisitte selkoa psykografista, niin te, joka tässä olette olevinanne epäilevä, muuttaisitte mieltänne.
— Olkaa hyvä ja sanokaa, mitä ajattelette psykografista, pyysi tohtori
C. silmää iskien.
— Minä olen sitä mieltä, että koputushenget ovat yhtä vähän henkiä kuin Homen kädetkään, ja että niiden jälkeläinen psykografi yhtä vähän kuin minun unenikaan välittää yhteyttä henkimaailman kanssa. Siinäkin on jo paljon, että tämä ilmiö kaikissa tapauksissa jossakin määrin on todellisuuteen perustuva. Psykografin viisarin panee liikkeelle sama hermovoima, joka liikuttelee pöytiä ja hattuja, mutta psykografissa on se etu, ettei sitä ole niin tuiki helppoa tehdä naurunalaiseksi kuin pöydän tanssimista. Tämä hermovoima, joka, huomatkaa tarkoin, on luonnonilmiö, ottaa vastaan keskittyneitten ajatustemme, vieläpä määrätyissä tapauksissa meidän hämärien, vain puoleksi tietoisten mielikuviemme vaikutelmia ja siirtää ne viisariin, joka osoittaa kirjaimia ja siten kykenee vastaamaan kysymyksiin. Niin, nuo vastaukset voivat magneettisen yhteyden välityksellä heijastaa paitsi itse psykografoivan, myöskin muiden läsnäolijain ajatuksia ja vaikutelmia. Mutta sen enempää ne eivät heijasta, eivätkä siis mitään muita henkiolentoja kuin niitä, joilla on sijansa meidän omassa mielikuvituksessamme. Kaikki nuo luullut Aadamin, Nooan, Aabrahamin, Aleksanteri suuren, Sokrateen, Platonin, Caesarin, Napoleonin, Heinen ynnä monen muun vastaukset ovat jonkun läsnäolijan mielikuvituksen luomia ja aivan kykenemättömiä sanomaan muuta kuin meidän omia ajatuksiamme. Siitä se on kotoisin kaikki tuo tyhmä, hengetön, usein valheellinen ja välistä törkeäkin, mitä nuo luulotellut henget meille kertovat psykografin avulla ja mistä on lukemattomia esimerkkejä, joita spiritistit ajavat takaa kuin ihmeitä, vaikka terhakasti hylkäävät kaiken sen Jumalan ilmoitetusta sanasta, jota eivät kykene käsittämään. Suokaa anteeksi, herra paroni; mutta miksei tyydytä tuohon pelkkään ihmeelliseen luonnonilmiöön, mikä psykografi kieltämättä on? Eikö ole kylläkin ihmeellistä, että tuo puukappale kuvastaa ajatuksia? Miksi se tehdään mielettömyydeksi uskomalla sen kuvastavan iankaikkisia arvoituksia?