JOHDANTO.
Siitä, joka on nykyajan nopeilla höyrylaivoilla tottunut uiskentelemaan edestakaisin Atlantin valtamerta tai matkustamaan kerran vuodessa Melbourneen ostamaan villoja, Itämeren yli kulkeminen tuskin tuntuu muulta kuin vähäiseltä aamukävelyltä. Kolmipäiväiset mahdolliset ikävyydet, mitkä aiheuttaa kiikkuminen mainitun sisämeren laisessa pienessä pesuvadissa, ovat meidän aikamme tottuneista matkustajista tuskin savuavan uunin katkunkaan veroisia, ja vaikkapa matka syysmyrskyjen ja jäiden tähden joskus veisi koko viikonkin, rauhoittaa matkustaja tavallisesti mieltään hyvinvarustetun pöydän antimilla ja lukemalla hyvää kirjaa mukavasti sisustetussa laivassa. Mutta onpa toinenkin merimahti, joka toisinaan saattaa koetella karaistunuttakin kärsivällisyyttä, ja se mahti on usva eli sumu. Sen hallitusaikana ovat tavallisesti kevät ja syksy; se tulee ja pakenee, pimenee ja kirkastuu kuin ihmisen mielentilat, mutta välistä sattuu, että tuuli nukkuu Aioloksen patjoilla, ja silloin voi sumu päivät päästänsä hautoa kuolleen meren pintaa. Purjehtija pysäyttää kulkunsa, höyrylaiva seisauttaa koneensa, turvaudutaan mittaluotiin, tähystäjä seisoo mastokorissa jäykkänä vahdissa; kaikki on tuomittu toimettomaan lepoon ja samalla kuitenkin alinomaiseen valppauteen, sillä meren virrat saattavat joka hetki huomaamatta kuljettaa tahdotonta alusta tuntemattomia kareja kohti.
Kauniina toukokuun aamuna vuonna — samantekevää milloin, ei siitä pitkää aikaa ole — irroitti pieni Hengist höyrylaiva köytensä Helsingin satamasillasta ja lähti merelle tehdäkseen matkan Tallinnan kautta Lyypekkiin. Vientilasti oli vähäinen, sillä noitten laivojen tarkoitushan onkin parhaasta päästä tuoda kaikkia hyödyllisiä ja hyödyttömiä tavaroita, joilla vanha hansakaupunki yhä vielä pukee, koristelee ja sulostuttaa kylmyydestä värisevää pohjolaa, tätä pohjolaa, joka myy metsänsä kahvista, karhuntaljansa dohvelista ja voinsa hiusvoiteesta. Aluksen parras oli hyvin korkealla vedestä, joten laiva epäilemättä oli pyörivä kuin tynnyri jokaisesta navakanlaisesta tuulenpuhalluksesta; mutta ei sekään arveluttava seikka ollut peloittanut muutamia matkustajia käyttämästä hyväkseen tätä sopivaa suoran ulkomaanmatkan tilaisuutta ennemmin kuin miellyttävämpää, mutta pitempää Tukholman tietä tai vielä pitempää eikä suinkaan hupaista Pietarin, Varsovan ja Berliinin kautta sivistyneeseen maailmaan vievää puoliympyrää.
Vastoin tapaansa oli Suomenlahti melkein rasvatyyni, ja vieno pohjatuuli, joka päivemmällä sai merenpinnan värehtimään, vei meidät vain sitä nopeammin vanhaan Tallinnaan, missä Hengist levähti ensi yönsä. Yhtä tyyni oli meri, yhtä kirkas taivas ja yhtä hilpeä matkustajain mieliala, kun seuraavana päivänä jatkettiin matkaa puolenpäivän rinnassa. Matkustajat viettivät iltapuolen peräkannella, ja pian oli solmittu tuo lyhytaikainen, mutta puhelias tuttavuus, joka miellyttävällä merimatkalla syntyy niiden kesken, jotka sattumus kokoaa yhteen hauraalle alukselle tuntemattomien syvyyksien pinnalle. Onnellinen kohtalo oli tälle alukselle koonnut melkoisen määrän niitä rakastettavia ominaisuuksia, jotka tekevät keskustelun viehättäväksi, ja me kaikki ymmärsimme olevan edullista käyttää niitä hyödyksemme. Neiti Hemming, sukkela, puhelias nainen, jonka ikää oli vaikea tarkalleen arvata, ensimmäisenä ehdotti, että laskettaisiin perähyttien matkustajat. Hänen kuiskailtiin jo salanimellä julkaisseen kolme romaania ja matkustavan parhaillaan kokoamaan aineksia neljänteen.
— Aloittakaamme kolmesta sulottaresta, puuttui puheeseen kanslianeuvos Rabe, oppinut kielentutkija, joka oli matkalla Leipzigiin toimittamaan kouluja varten uutta parannettua painosta Vergiliuksesta.
— Tai seitsemästä viisaasta, vastasi neiti Hemming. Eihän meitä liene enempää kuin kymmenen; siis kolme naista ja seitsemän miestä.
— Anteeksi, kaksitoista meitä on, huomautti kapteeni Videstrand, iloinen ja hyväluontoinen vanha merimies, jolla oli Veritas-toimiston asioita ajettavana ja joka tunsi Itämeren paremmin kuin kalastaja tuntee lähimmän apajavetensä. — Aloittakaamme eversti Hemmingistä ja teistä itsestänne, armollinen neiti. Emsiin matka, luullakseni.
— Niin, Emsiin. Konsuli Rönnevall rouvineen Pohjanmaalta, matkalla
Ranskaan. Sitten te, kapteeni Videstrand…
— Hampuriin, Antwerpeniin ja Lontooseen.
— Hyvä, siinä on jo viisi. Mamseli Hedmansson, joka seuraa
Rönnevalleja Pariisiin oppimaan laulua Masset'n johdolla…