— Ei, minä luulen todellakin, että hänen nykyinen opettajansa on etevämpi herra Remahlia, vaikkeivät sen jalat olekaan niin paljon ulospäin. Minun mielestäni ei pidä liisteröidä ihmisyyttä päällepäin; on parempi, että jokainen eläytyy siihen.
— Lapset näyttävät terveiltä. Saavatko he hiihdellä talvisin?
— Saavat toki, onhan meillä lunta ja keväällä hankeakin. Koulu on ankara ukko, mutta jospa näkisitte heidät lupapäivinä mäkeä laskemassa!
— Osaavatko he myöskin asettua pitkäkseen jäälle ja vetää vaikkapa majurin ylös virrasta?
Rouva X. katseli minua kummastellen.
— Mitä tarkoitatte? kysyi hän.
— En mitään. Johtui vain mieleeni pikku seikkailu … nuori tyttö … hänen nimensä oli muistaakseni Tuulispää.
Rouva X. hypähti seisomaan, tarttui molempiin käsiini ja veti minut ikkunan luo. Kauniit mustat silmät katselivat minua tarkasti kuin salapoliisin silmät.
— Ei — sanoi hän neuvottomana, mikä minua sanomattomasti huvitti — en todellakaan tiedä…
Minä pörrötin tukkani otsalle, otin lähettyvillä olevat silmälasit, suipensin huuleni ja sanoin juhlallisesti: