— Spangdang!
— Spik! Spik! Sinähän se olet, johan heti arvelinkin, että kuka tuo voisi muu olla kuin Josefine Hemming! — Ja hän pyöräytti minua niin vilpittömästi, että jäseneni melkein naksoivat. — Pikku pahanen, miten olet kasvanut pitkäksi sen jälkeen, kun surkeasti itkit jäällä! Tutti tyttö!
— Ja sinä Drifva!
Ja me nauroimme niin sydämellisesti, että oli tarpeen selittää matkakumppanilleni rouva S:lle, mikä oli ilomme syynä.
Sillä aikaa tuotiin pöytään teetä ja maalaisillallinen, joka kyllä ansaitsi kiitoksen. Niin tuore, keltainen voi, niin maukas kotona leivottu leipä, niin oivallinen, monella tavoin valmistettu lohi olisivat missä hyvänsä olleet kadehdittavia. Tämän herkullisen illallisen jälkeen rouva S. siirtyi isännän huoneeseen, joka oli jätetty meidän käytettäväksemme ja kyllin hyvin tuuletettu, niin ettei siellä tuntunut vanhan tupakansavun tuoksua. Ja sitten alkoi tuttavallinen kertoilu, joka saa niin eloisaa viehätystä lapsuuden muistoista.
— Täällä ei näy uskollista orjaasi, joka tahtoi mennä koskeen sinun tähtesi, aloitin minä, ensin tehtyäni selkoa viimeisistä vaiheistani.
— Frosteako? Oh, hän on jäähtynyt, hän on nyt opettajana Oulussa ja takoo sanomattomalla vaivalla Kustaan päähän roomalaislegioonia. Voihan sitä monella tavalla osoittaa rakkauttaan, esimerkiksi tarjoilemalla kämmentenkuumennusta entisen lemmittynsä pojille.
— Entä muut vanhat ystäväsi? Minä tarkoitan niitä kunnon ihmisiä, jotka uskomatonta vaivaa nähden koettivat tehdä sinusta hienoa seuranaista.
— Ja niin epäkiitollista vaivaa nähden! Mutta, Tutti, älä puhu pahaa heistä, he kyllä tavallaan tarkoittivat minun parastani. Mimmoinen villieläin minä silloin olinkaan ja miten paljon huolta tuotin Lusia tädille! Niin, katsos, hän piti minua hukkaan menneenä ja otti minun jälkeeni oppivaisemman kasvatustyttären. Maaherra Stjernschantz muutti pois, ja maaherra Lagerborg muutti hänen sijaansa, mutta täti pysyi yhä lääninhallituksen kalustoon kuuluvana. Sehän oli kerta kaikkiaan hänen elämänsä tarkoitus. Voi sitä rakasta mummoa, luulen todellakin sen olleen hänen surmansa, ettei häntä eräänä talvena kutsuttu maaherran tanssiaisiin. Onneksi hän ehti saada kutsumakortin viikkokauden kuluttua tanssiaisista; se oli eksynyt, en tiedä mihin, ja täti lähti tyytyväisenä tapaamaan ensimmäistä suosijaansa, maaherra Carnallia.
— Ja muut onnettomat, jotka ottivat muokatakseen sinua seuraelämään kelpaavaksi, mitä heistä on tullut?