— Tässä heittelimme renkaita, kunnes ne kaikki jäivät puihin.
— Ja tässä oli suuri taistelu naisen oikeuksista, joka päättyi pyhään lupaukseen, että oli halveksittava kaikkia miehiä.
— Oh, kannattaapa muistella kaikkia lapsellisuuksia! Se oli ihana päivä.
— Ja kymmenen vuotta on jäljettömiin hävinnyt.
— Jäljettömiinkö? Olenpa näkevinäni muutamien jälkien hyppelevän harakkaa rannan hiekalla.
— Lapset, tosiaankin! Saadaanpa nähdä, että ne vierähtävät kalliolta veteen!
Huolestunut äiti, nuori rouva, sai juuri pelastetuksi lapsityllerönsä veteen kierimästä, kun hän huomasi meidät.
— Tohtori Rabe! Tohtori Envaldsson! huudahti hän.
Edessämme oli melkein unohtunut Turun aikojen tuttava Sofia X., josta oli tullut rouva D., kuten heti saimme kuulla. Hänen sisarensa Maria, rouva R., oli ainoastaan muutaman askelen päässä.
Tapaaminen oli sydämellinen ja mieluinen. Nuo kaksi ennen muinoin voitokasta nuorta naista, jotka olivat usein väittelyillään kumonneet kaksi nuorta ylioppilasta, he itsekin olivat jo ammoin joutuneet kumoon väitellyiksi elämän taistelussa ja olivat edessämme paljon taipuvaisempina rauhaan, kun kaikki erehtymättömyyden vaatimukset olivat saaneet raueta. Meidät esitettiin muulle seuralle, joka palasi Villingeen tehdyltä huvimatkalta ja hauskuudekseen kävi katsomassa aikaisemman, eloisasti muistissa pysyneen huviretken paikkaa.