— Kuule minua loppuun saakka, — jatkoi jesuiitta, niiden pitkälle tähtäävien tuumien elähyttämänä, joita hän oli vehkeilevissä aivoissaan punonut. — Sinä itse, suuri Messenius, olet se, joka olet saava tämän ihmeen aikaan.
— Minäkö? … kurja vanki! Mahdotonta.
— Pyhimyksille ja nerolle ei ole mikään mahdotonta. Ruotsalainen on kuningasmielinen; kuninkaittensa esimerkki johtaa hänet sekä hyvään että pahaan. Erittäinkin kunnioittaa hän suuresti vanhaa kuningas Kustaata. Jos nyt voidaan todistaa, että sama kuningas Kustaa kuolinvuoteellaan katuen julisti lutherinopin harhaopiksi, että hän luopui siitä ja kirosi uskonpuhdistuksen, ja että hän määräsi nuoremman poikansa, paavinuskoon taipuvaisen Juhanan, aikanaan korjaamaan isänsä tekemän suuren erehdyksen…
— Mitä uskallat puhua? — huudahti Messenius. — Sellainen päivän selvä valhe, joka on ristiriidassa koko kuningas Kustaan niin varmasti todistettujen viimeisten sanojen kanssa…
— Rauhoitu, arvoisa ystäväni! — keskeytti hänet jesuiitta kylmästi. — Jos sen lisäksi vielä voidaan todistaa, että lutherilaisuuden toinen perustaja ja valmistaja, Kaarle IX, samalla tavalla vähää ennen kuolemataan julisti uskonpuhdistuksen häväistykseksi ja onnettomuudeksi…
Messenius katseli jesuiittaa tyrmistyksissään hämmästyksestä.
— Ja jos lopuksi vielä sekin voidaan todistaa, että itse kuningas Kustaa Aadolf, ennenkuin heitti henkensä Lützenin tappelutantereella, oli saanut yht'äkkisen ilmestyksen ja kuollut vääräuskoisen kuoleman suurimman katumuksen ja sielunhädän vallassa…
Messeniuksen kalpeat kasvot punehtuivat.
— Silloin, — jatkoi jesuiitta järkähtämättömällä rohkeudella, — silloin ei ole Vaasan suvusta jäljellä muita kuin tuo houkko Eerikki XIV, puoleksi paavillinen Juhana III ja kokonaan katolinen Sigismund, joiden vuoksi emme huoli vaivata itseämme. Kun Ruotsin kansa kerran tulee vakuutetuksi siitä että nämä sen suurimmat kuninkaat, että kaikki sen kuninkaat joko ovat olleet paavilaisia tai lopulta siksi tulleet, niin putoavat suomut sen silmiltä, se katuu tekoansa ja kääntyy takaisin ainoan autuuttavan roomalaisen kirkon helmaan.
— Ja mitenkä sinä, arvoisa isä, aiot vastoin selvimpiä todistuksia vakuuttaa ruotsalaisia kuninkaittensa luopumisesta?