Kätchen meni vähäksi aikaa sanattomaksi. Kohta sen jälkeen virkkoi hän rohkeasti: — Olisin minä vain neidin sijassa, niin ajattelisin paljon enemmän kaunista kreivi Lichtensteiniä kuin tuota rumaa isä Hieronymusta. Kreivi on komea ritari; suokoon Jumala, että hän voitollisena palaisi sodasta vääräuskoisia vastaan!
— Ja että ne kaikki tulella ja miekalla hävitettäisiin! — lisäsi muuan neitosista hyvin hartaasti.
— Miesparat! — huudahti Kätchen naurahtaen.
— Varo itseäsi! — uudisti neiti Regina lapsellisen totisesti. — Vääräuskoista ei kannata sääliä. Se, joka tappaa vääräuskoisen, saa seitsemän syntiä anteeksi, sen on isä Hieronymus minulle usein sanonut. Vääräuskoisten vihaaminen on yhdeksäs sakramentti, ja jos yhtäkään heistä rakastaa, on se sama kuin jos antaisi sielunsa paholaiselle.
Reginan mustat silmät salamoivat hänen puhuessaan. Näkyi, että rippi-isän opetukset olivat juurtuneet jo syvälle.
Mutta Kätchen ei kadottanut rohkeuttaan. — Kerrotaan, että heidän kuninkaansa olisi lempeä ja jalo, että hän suojelee kaikkia turvattomia eikä salli sotamiestensä harjoittaa väkivaltaa.
— Elä usko koskaan vääräuskoisia, Kätchen! Ne voivat muuttaa itsensä taivaan enkeleiksi.
— Kerrotaan, että hänen sotamiehensä ovat urhoollisia ja ihmisellisiä. Kuulin vanhan, italialaisen ratsumiehen kertovan sotamiehille tuolla alhaalla asetuvassa, että seitsemänkymmentä vääräuskoista, joita sanotaan suomalaisiksi, oli yli tunnin ajan puolustanut kuningastaan 1,500 napolilaista vastaan. Ja kun useimmat heistä olivat kaatuneet, saivat toiset apua ja veivät voiton; mutta sen jälkeen sitoivat he kaatuneiden vihollistensa haavoja samalla kuin sitoivat omien tovereittensa.
Neiti Regina nousi ylös ja aikoi antaa ankaran vastauksen, kun palvelija samassa ilmaantui ovelle ja ilmoitti, että kreivi Lichtenstein, haavoistaan sairaana, oli saapunut linnaan ja anoi vieraanvaraisuutta. Nuori neiti, joka enonsa piispan poissa ollessa oli tavallaan linnan emäntä, kiiruhti heti tervehtimään vierasta, joka oli hänen kaukainen sukulaisensa. Neitoset katsahtivat toisiinsa ikäänkuin tahtoen sanoa, että tapaus oli erittäin merkillinen. He olivat jo kauan kuiskailleet keskenään siitä, että vanha piispa oli valinnut kreivin heidän nuoren neitinsä tulevaksi puolisoksi. Mutta turhaan olivat he odottaneet punan nousevan hänen poskilleen, kun saapui viesti vieraan tulosta. Joskin neiti Reginan rinnassa kyti hellempiä tunteita, näkyi hän osaavan ne huolellisesti salata.
— Onko totta, — kysyi yksi neitosista, — että vääräuskoisten kuningas on suuressa tappelussa voittanut oikeauskoiset ja että hän nyt on tulossa tännepäin jumalattoman joukkonsa kanssa?