1. Breitenfeldin taistelu 2. Aatelismies ilman nimeä 3. Neiti Regina 4. Neiti Reginan vala 5. Judith ja Holofernes 6. Suomalaiset Lech-virran luona 7. Uusia seikkailuja 8. Nürnberg ja Lützen
Miekka ja aura:
1. Mies nuijasodan ajoilta 2. Hän häpee talonpoikaisnimeään 3. Etelän impi pohjolassa 4. Talonpoika, porvari ja sotamies 5. Neiti Regina saapuu Korsholmaan 6. Etelän ja pohjolan rakkaus 7. Korsholman piiritys
Tuli ja vesi:
1. Saalis taistelutanterelta
2. Kaksi vanhaa tuttavaa
3. Aarrekammio
4. Herttua Bernhard ja Bertel
5. Vihan ja rakkauden sovinto
6. Nördlingenin taistelu
7. Tuhlaajapoika
8. Pakosalla
9. Harhaileva ritari
10. Kajaanin linna
11. Valtiovanki
12. Kiusaaja
13. Abi, male spiritus
14. Pyhimysten tuomio
15. Bertel ja Regina
16. Kuninkaan sormus. Miekka ja aura. Tuli ja vesi
Viiteselitykset.
SUOMALAISILLE LUKIJOILLE.
Neljäkymmentä vuotta on vanha välskäri maita mantereita vaeltanut ja moniin kansoihin tutustunut. Kun hän nyt näiltä matkoiltaan kotiin palajaa, viettääkseen viimeiset päivänsä omassa maassa, tuntuu hänestä niinkuin tuntui ennen aikaan, kun hän meren myrskyistä ja jäiden keskestä kotiutui rauhalliseen yliskamariinsa ja vanhain ystäväinsä luo iltavalkean ääreen. Kiitos olkoon Jumalalle päättyneestä pitkästä matkasta. Muu maa mustikka, oma maa mansikka.
Monta kieltä on välskäri retkeillessään oppinut. Hän on puhunut suomea, ruotsia, tanskankieltä, saksaa, englantia, ranskaa ja venäjänkieltä. Nyt, kun hän tulee takaisin, tuntee hän itsensä onnelliseksi voidessaan puhua rakasta suomenkieltään niin kansanomaisesti, niin lämpimästi ja sointuvasti kuin ainoastaan Aho voi. Nyt tulevat häntä ymmärtämään ylhäiset ja alhaiset, oppineet ja oppimattomat, vanhat ja nuoret. Hän on vieraillut kuninkaitten kartanoissa, on nähnyt isoisten loistoa ja kuunnellut heidän salaisia neuvottelujaan. Mutta sydämessään on hän aina ollut rahvaan mies, joka on ottanut osaa sen suruihin ja iloihin, ymmärtänyt sen salaisimmat huokaukset ja ihmetellyt Jumalan ihmeellisiä teitä, joita myöten Hän on tätä kansaa pimeydestä valoon johtanut.
Välskäri kyllä oivaltaa kertomustensa heikkoudet. Hän tietää aivan hyvin, että Jumalan ja ihmisten korkeamman mittakaavan mukaan on hänen oma voimansa heikkoutta ja hänen viisautensa hulluutta. Kaiken sen, mikä tässä hänen teoksessaan elää, hyödyttää ja ilahuttaa, on hän ylhäältä saanut. Kiitollisella ilolla täyttyy kuitenkin hänen mielensä siitä, että kaikkialla, missä tämä teos on saanut ystäviä ja lukijoita, siellä on se levittänyt kunnioitusta Suomen kansaan. Aina Amerikan aarniometsistä saakka, joissa Suomen nimeäkään ei ennen ole tunnettu, on hän saanut kirjeitä, jotka ovat uhkuneet rakkautta ja ihailua tätä kansaa kohtaan, joka on niin paljon kärsinyt ja kärsimyksensä niin miehuullisesti kestänyt. Jumalaan ja tulevaisuuteensa turvaten. Silloin on tuo vanha kertoja yliskamarissaan sanonut Jumalalleen: "Herra, sinä tiedät, että tämä kansa ei ole hakenut katoavaa kunniaa, ja sinä tiedät, etten minä ole salannut sen heikkouksia, kun olen sen miehuudesta todistanut. Mutta jos se nyt näissä kuvauksissa sen kohtaloista esiintyy vieraan nähden näin nöyrän kärsivällisenä ja näin avomielisen lujana, niin anna sen vast'edeskin pysyttää juurensa isiensä uskossa, anna sen olla oma itsensä, ja se ei ole kaatuva, vaan se on elävä sinun voimassasi ja täydentyvä rakkaudessasi."