— Minun henkeni on Jumalan eikä kurjan salamurhaajan käsissä, — vastasi Kustaa Aadolf rauhallisesti. — Pahoilla ei ole valtaa, vaikka heillä tahto olisikin. Olkaa rauhallinen, neiti von Emmeritz, minä en pelkää ketään muuta kuin Jumalaa.
— Ei, ei, pyhimykset ovat jo päivänne lukeneet. Minä tiedän, että luotatte tähän sormukseen, — ja Regina tarttui kuninkaan käteen, — mutta se ei ole teitä auttava. Sire, minä sanon teille, että kuolemanne on varma, enkä minä ole tullutkaan tänne pelastamaan teitä ja sen kautta kavaltamaan pyhää kirkkoamme.
— Minkätähden olette sitten tullut?
Neiti Regina heittäytyi taas haltioissaan kuninkaan jalkojen juureen.
— Sire, minä olen tullut pelastamaan sieluanne. Minä en voi sietää sitä ajatusta, että sellainen sankari kuin te, niin jalo ja niin suuri, hukkuisi iankaikkisesti. Kuulkaa minua, minä pyydän, minä rukoilen teitä iankaikkisen autuutenne nimessä, älkää varma kuolema silmäinne edessä paaduttako itseänne väärään uskoonne, jonka palkka on kadotus. Heltykää, peräytykää, niinkauan kuin vielä on aika peräytyä, palatkaa yksin autuaaksi tekevän katolisen kirkon helmaan, kirotkaa väärä uskonne, matkustakaa pyhän isän luo Roomaan, tunnustakaa hänelle syntinne ja käyttäkää voittoisat aseenne kirkon palvelukseen, sen sijaan että nyt käytätte niitä sen turmioksi. Hän on avoimin sylin ottava teidät vastaan ja missä teidän majesteettinne sitten elänee tai kuollee, aina on teidän majesteettinne oleva varma paikastaan taivaassa valittujen pyhimysten joukossa.
Kuningas nosti toisen kerran hurmautuneen tytön seisoalleen, katseli häntä lujasti ja rauhallisesti säkenöiviin silmiin ja vastasi totisesti:
— Kun minä olin niin nuori, kuin te nyt olette, neiti von Emmeritz, kasvatti minut opettajani, vanha Skytte samaan palavaan hartauteen omaa evankeelista uskoani kohtaan kuin mitä teillä nyt on katolista uskoa kohtaan. Minä vihasin siihen aikaan paavia koko sydämestäni niinkuin te nyt vihaatte Lutheria, ja minä rukoilin Jumalaa, että hän antaisi sen päivän koittaa, jolloin minä voisin kukistaa Antikristuksen ja kääntää kaikki hänen tunnustajansa totiseen valoon. Ei ole sen jälkeen vakaumukseni muuttunut, mutta minä olen oppinut, että tiet ovat monet, vaikka henki onkin vain yksi. Minä pysyn järkähtämättömästi kiinni siinä evankeelisessa opissa, jota tunnustan ja jonka edestä olen valmis, jos Jumala niin tahtoo, vaikka maahan kaatumaan. Mutta minä annan arvoa kristityn uskolle, vaikka se joissakin kohdissa eroaisikin omastani, ja minä tiedän, että Jumala laupeudessaan voi tehdä autuaaksi senkin, jonka tie kulkee kautta erehdysten. Menkää, neiti von Emmeritz, minä annan teille anteeksi, että te munkkien sokaisemana olette tahtonut oikealta tieltään taivuttaa Herran soturin. Menkää, eksytetty lapsi, ja antakaa Jumalan sanan ja vastaisen elämänne opettaa teille, ettei ole luottamista pyhimyksiin, jotka ovat yhtä suuria syntisiä kuin mekin, eikä myöskään epäjumalain kuviin ja sormuksiin, jotka eivät voi Herran tuomiota tehdä tyhjäksi. Minä kiitän teitä, sillä te olette parastani tarkoittanut, vaikka olettekin ollut lapsellinen ja ymmärtämätön. Hengestäni älkää huolehtiko, se on Hänen käsissään, joka tietää, mihin hän on sitä käyttävä.
Suuri oli kuningas Kustaa Aadolf näitä sanoja lausuessaan.
Neiti Regina seisoi siinä masennettuna ja samalla ihastuksissaan kuninkaan suurenmoisesta suvaitsevaisuudesta. Hän muisti ehkä hänen vastauksensa Frankfurtin porvareille, kun nämä anoivat saadaksensa pysyä puolueettomina: — Puolueettomuus on sana, jota minä en ollenkaan voi sietää, sanoi hän, ja kaikkein vähimmin taistelussa valon ja pimeyden, vapauden ja orjuuden välillä. — Kasvatettuna vierasta uskoa vihaamaan, ei hän voinut käsittää mahdolliseksi, että sama miekka, joka kukisti kirkon maallisen ylivallan, taivutti kärkensä säästäen sen hengellistä valtaa sydämissä ja omissatunnoissa.
Haaveksiva tyttö nosti kyyneltyneet silmänsä kuninkaan puoleen … silloin kalpenivat hänen poskensa, joissa äsken oli innostuksen tuli palanut, ja hän tuijotti kauhistuneena kuninkaan vuodetta verhoaviin punaisiin uutimiin.