Ratsastajat ajoivat vähän matkaa syrjään ja kyyristyivät hevostensa selkään sanaakaan hiiskumatta. Toisella puolen tietä kuului askelia ja katkeavien oksien ritinää.
— Niiden täytyy olla täällä neljännestunnin kuluttua, — sanoi joku ääni Baijerin murteella.
— Montako niitä on?
— Kolmekymmentä ratsumiestä ja toistakymmentä kuormahevosta. Ne lähtivät hämärissä Geisenfeldistä ja mukanaan on niillä vangittu tyttö.
— Ja montakos meitä on?
— Noin viisikymmentä pyssymiestä ja seitsemän- tai kahdeksankymmentä, joilla on kirveitä ja keihäitä.
— Hyvä. Ei yhtään laukausta saa ampua, ennenkuin ne ovat kolmen askelen päässä.
Silloin hirnahti Bertelin hevonen, Lapiksi kutsuttu; se oli kotoisin
Rovaniemeltä, pieni, mutta virkeä ja väkevä.
— Ken siellä! huudettiin maantieltä.
— Ruotsalainen! huusi Bertel rohkeasti samoinkuin Würzburgin portissakin, laukaisi pistoolinsa ääntä kohti ja huomasi ruutitulen valossa suuren joukon talonpoikia, jotka olivat asettuneet murroksen ympärille. Hän käänsi hevosensa, käski miehiään seuraamaan ja lähti laskemaan täyttä laukkaa takaisin Landshutiin päin.