— Mistäs minä sen tietäisin, aivoisa isä?
— Ruhtinaskunnan saisi hän, jos olisi aatelismies; viisikymmentätuhatta tukaattia, jos olisi aateliton.
— Arvoisa isä, se on liika pieni palkka niin suuresta palveluksesta.
— Ota joko kuolema taikka ruhtinaallinen palkkio!
— Vai tämä olikin tarkoituksesi, arvoisa isä?
— Tehkää niin kuin tahdotte; kun olette miettinyt ehdotustani, saamme siitä taas puhua. Tällä kertaa voitte kuitenkin ostaa henkenne ja vapautenne paljoa halvemmasta, aivan mitättömästä.
— Mitähän tuo mahtanee olla, arvoisa isä?
— Kuulkaa minua. Minä pyydän teiltä vain pyhän valan, että teette minulle vähäpätöisen palveluksen. Kuningas Kustaa Aadolfilla on oikeassa etusormessaan pieni kuparisormus. Se on hänelle arvoton, mutta minä maksaisin paljonkin sen saadakseni, sillä minä olen … muinaiskalujen keräilijä. Minä tahtoisin kernaasti omistaa muiston kuninkaasta, jota, vaikka vihaankin, kuitenkin ihailen ihmisenä.
— Entä se sormus…?
— Se tulee teidän hankkia minulle tavalla millä tahansa, ennenkuin kuu ensi kerran kääntyy. Luvatkaa se valallanne ja olette vapaa!