Kesä oli sateinen ja kylmä eikä juuri sopiva ulkoilmahuvituksiin. Oli kuin olisi sää ollut noiduttua; joka kerta, kun kreivitär oli järjestänyt oikein iloiset pidot taivasalle, alkoi taivas pilvettyä, tuli rankkasadetta ja tuulta, kaikki oli pilalla, ja vieraat saivat huvitella linnan muurien sisällä. Heinäkuun lopulla hän päätti kuitenkin viettää heinäntekoa oikein loistavilla pidoilla ja kutsutti hovimestarin luoksensa. — Hyvä Janssen, — sanoi hän, — luonnonvoimat ovat liittoutuneet minua vastaan; teillä sitävastoin on aina hyvä ilma-onni; määrätkää jokin ensi viikon päivä, jona saan kutsua ystäväni niittäjäisille. Ensi maanantaina esimerkiksi?
Hovimestari oli heti valmis. — Teidän armonne laskee leikkiä, — vastasi hän. — En tiedä tosin muusta onnesta kuin onnesta voida täyttää teidän armonne käskyjä. Mutta maanantaita ja perjantaita pidetään sopimattomina päivinä. Suvaitseeko teidän armonne määrätä tulevan torstain?
— Niinkö myöhään? Ehkäpä olisi siinä tapauksessa syytä odottaa kreiviä. Mutta olkoon, määräämme torstain. Onko teillä rahaa?
— Kreivin lähettämä vähäinen summa on aikoja sitten loppunut, — vastasi hovimestari, — ja minä olen kantanut kaikki, mitä olen voinut isännöitsijältä pusertaa. Sillä miehellä on ihmeteltävä kyky kaivaa kaikki tilan tulot pohjattomiin soihin. Kuitenkin (ja tässä kumarsi Janssen hyvin nöyrästi) tarvitaan vain viittaus teidän armoltanne niinkuin ennenkin…
— Lainaamaanko teiltä, arvelette? — keskeytti hänet kreivitär ylpeästi. — Herraseni, en kaipaa palvelijaini suosionosoituksia. Apuanne tarvitessani olen sen sanova teille.
— Niinkuin teidän armonne käskee, — vastasi hovimestari samaan tapaan kuin ennenkin, mutta hänen silmissään leimahti loukatun ylpeyden salainen salama ja hän hankkiutui lähtemään huoneesta.
— Odottakaa, — virkkoi kreivitär, — luulen kreivin olevan täällä kahden viikon kuluttua. Saatatte siis vielä tämän kerran suorittaa kustannukset; on kysymyksessä vain muutamain päiväin etumaksu. Kuinka paljon olen teille velkaa?
— Aivan mitättömän summan, teidän armonne, jota en voi muistaa, — vastasi silmänpalvelija yhä samaan tapaan. — Muistini on sangen huono kaikkeen muuhun paitsi teidän armonne käskyjä täyttämään.
— Ja tuon muistinne huonouden vuoksi te kai olette antanut minun joka kerta allekirjoittaa kuitin summasta jo ennen kuin olen sen saanutkaan? Janssen … entä jos pettäisitte minua?
— Teidän armonne, tämä epäluulo…! Tahdon heti paikalla teidän armonne silmäin edessä repiä palasiksi nuo onnettomat kuitit, jotka riistävät minulta sen, minkä pidän kalleimpana maan päällä, teidän armonne luottamuksen.