— Pitääkö minun sanoa kahteen kertaan, mitä teidän on tekeminen.
Pidoista ei tule mitään.
— Suokaa anteeksi, teidän armonne, se on mahdotonta. Kaikki on valmiina. Hänen ylhäisyytensä Turussa ja heidän armonsa Louhisaaressa, Lemunsaaressa, Kankaisissa ja kaikki muut ylhäiset vieraat kutsuttiin kaikki eilen aamupäivällä ja ovat täällä jo puolenpäivän aikaan. Heille ei käy enää peruutusta lähettäminen.
— Tehkää niinkuin tahdotte. Pidoista ei tule mitään.
— Täytyy kumminkin olla jokin syy sanottavana.
— Tarvitseeko minun tehdä tiliä syistäni. Sinclair olkaa hyvä ja tulkaa tänne. Luuletteko syitä tarvittavan?
Neiti Sinclair tuli. — Arvelen, ettei teidän armonne voi olla syytä selittämättä, — vastasi hän hämillään, — nuo Hornit ja Flemingit vaativat huomaavaisuutta. Heidän sukuperänsä, arvonsa…
— Sanokaa heille, mitä tahdotte. Voinko minä mitään sille, että mieheni on poissa järjiltään? Kuulkaa itse, mitä hän kirjoittaa: "Valtiolliset syyt vaativat, kallis ystäväni, että tänä kesänä elät niin retirée kuin mahdollista. Ei juhlapitoja, ei ylellisyyttä, ylen risquablea on näyttää loistoa, splendeuriä, mikä voisi herättää eräiden henkilöiden jalousieta. Epäilykseni olen itse ennen pitkää sinulle expliceraava. Siihen asti, ma très chère, olisin sinulle obligé, jos tarkoitukseni suosiolliseen huomioosi ottaisit."
— Jos rohkenen sanoa ajatukseni, — sanoi neiti yhäkin hämillään, — niin ei herra kreivin tarkoitus pas du tout ole ollut panna esteitä juhlapidoille, jotka teidän armonne jo on ilmoittanut. Se on aina oleva question de demain.
— Hänen armonsa kreivi, — säesti hovimestari, — varmaan pahastuisi kuullessaan, että sen arvoisia henkilöitä, kuin esim. vapaaherra Creutzia, loukataan peruuttamalla annetut kutsut.
— Mutta mitä tulee minun tehdä? — jatkoi huolestunut kreivitär. —
Mieheni tahto on selvä, vaikka en voi käsittää sen syytä.