— Povatako teille? Ei toki, antakaa sen asian olla. Ei se ihmistä mitään hyödytä, vaan on sille vain synniksi ja vahingoksi, jos hän saa tulevaisuudestaan tietää.
— Ja sen sanotte te, Jaana, joka povaatte koko pitäjälle!
— Se on eri asia. Tyttärille povaan minä sulhasia ja sitten antavat ne minulle sukkaparin. Vaimoille povaan minä pitkiä pellavia, ukoille hyvää vuodentuloa, ja palkakseni saan heiltä leipäkakkaran tai tuopillisen maitoa. Mutta teille … ei, antakaa olla sinänsä … sen neuvon antaa teille muuan, joka tarkoittaa parastanne.
— Mutta minä tahdon, että teidän pitää povata, Jaana. Jos ette povaa, niin menen minä pois, enkä tule enää koskaan takaisin.
— No, no, hyvä herra … kuuma kuin tulen liekki! Näyttäkää kätenne ja syyttäkää itseänne!
Kreivi Bernhard ojensi hänelle kätensä, joka, vaikka olikin hieno, kuitenkin oli melkolailla päivettynyt. Vanhus tutki sitä tarkkaan ja luki sen viivoja ja poimuja, samalla kuin hänen kasvonsa vuoroin kirkastuivat, vuoroin synkkenivät. — Onnea! — huudahteli hän katkonaisin sanoin, — menestystä yhtä paljon kuin isällännekin, nuori herra, enemmänkin kuin hänellä… Korkealle te kohoatte … hyvin korkealle … ruhtinaat ja prinssit kutsuvat teitä vertaisikseen … ja kuitenkin tulette te kerran kukistumaan, kukistumaan itsenne kautta…
— Hyvä, hyvä, — virkkoi nuorukainen kärsimättömästi. — Jatkakaa. Sanokaa minulle, Jaana, voinko minä antaa ja tulenko minä antamaan sydämeni useammalle kuin yhdelle koko elämässäni?
Jaana katseli häntä kysyen ja melkein pilkallisesti. — Hän on seitsentoistavuotias, — sanoi hän … — minä ymmärrän. Mutta koska hän kysyy minulta suoraan, niin minä vastaan yhtä suoraan. Kyllä hän voi ja kyllä hän tuleekin rakastamaan montakin, hyvinkin monta.
— Se on mahdotonta, sen sanot sinä vain kiusataksesi minua, — keskeytti hänet nuorukainen kiivaasti.
— Mutta se näkyy selvään käden viivoista. Yksi, kaksi, kolme … tuo viiva merkitsee ruhtinatarta … neljä, viisi … tässä on meillä kuninkaallinen henkilö … kuusi, seitsemän … toisen vaimo, hyi, herra Bernhard! … kahdeksan, yhdeksän … näyttelijätär, ja silloin olette te jo itse naimisissa … kymmenen, yksitoista, kaksitoista … enhän näe teidän lemmityistänne loppua tulevankaan.