— Sinä et usko, sinä, mutta saatpa nähdä, Jaana osaa povata. Jaana povatkoon meille. Lyödäänkö vetoa?
— Mistä lyömme?
— Näetkö tämän sormuksen sormessani? Se salamoipi auringon paisteessa niinkuin olisi taottu tähtien loistosta ja aaltojen kimaltelusta. Kun kuningatar Kristiina matkusti vieraille maille, antoi hän lahjan kaikille paaseilleen. Minulle hän antoi tämän sormuksen ja se on vähintään tuhannen talarin arvoinen. Nyt me lyömme vetoa. Jos Jaana povaa niin, että minä joskus tulen rakastamaan ketään muuta kuin sinua, saat sinä tämän sormuksen. Mutta jos hän povaa niinkuin tiedän hänen povaavan, niin pitää sinun antaa minulle … odota, pitää antaa tuo ruiskukka, jonka olet neulalla kiinnittänyt huiviisi, ja se merkitsee, että me elämme toivossa.
— Olisipa sekin veto! Luuleeko hän, että minä uskaltaisin ottaa vastaan timantteja ja kuningatarten lahjoja? Luvatkoon hän ennemminkin antaa minulle sen kuparisormuksen, jonka aina olen nähnyt hänen isänsä sormessa; se olisi omansa minulle.
— Et tiedä, mitä pyydät, Kreeta! Isäni pitää hyvin suuressa arvossa sitä kuparisormusta, vaikkei kukaan tiedä miksi. Bernhard, sanoi hän minulle kerran, minä kuolen äkillisellä kuolemalla, niinkuin äitisikin. Silloin tulee sinun ennen kaikkea hyvin tarkasti säilyttää tätä sormusta; koko onnesi siitä riippuu. Enempää en saanut tietää … mutta mitä välitän minä onnesta ilman sinua! Kun kerran saan käsiini tuon kuparisormuksen, niin annan minä sen sinulle, jos näet vetoni menetän. Tässä on käteni sen asian vakuudeksi.
— Mutta jos hän katuu…
— Minä olen antanut käteni siihen. Mutta sinun pitää puolestasi luvata minulle ruiskukka.
— Olkoon menneeksi. Kas niin … siin' on karpalo; syö se!
Nyt tuli Jaana puita tuoden ja kohta roihusi soma kesävalkea takassa. Vanhus otti kreivin samettikauhtanan ja ripusti sen kuivamaan. Sitten pani hän hänen tuolinsa takan eteen ja pakotti hänet istumaan. — Kas niin, nyt me kuivaamme ensiksi nämä hienot saappaat. Onkos tuo nyt laitaa, että kuljetaan talviteitä keskellä kesää ja tullaan sitten ahvenena maihin? Taitaa hän olla aika hulivili; mutta täällä ei hienoja herroja kumarrella liioin.
— Tehkää niinkuin tahdotte, Jaana muori, minä tottelen teitä kuin siivo poika, mutta yksi asia täytyy teidän luvata minulle. Povatkaa vähän Kreetalle ja minulle!