Kreivin astuessa sisään istui kuningas tammisen kirjoituspöydän ääressä, joka täytti melkein neljännen osan tätä sangen kohtalaisesti sisustettua työhuonetta. Korkeaselkäisen, ruskean nahkatuolin takana seisoi reduktsionimies, apteekkarin poika Jaakko Gyllenborg, hän, jota pidettiin kuninkaan pahana henkenä. Bertelsköld aavisti heti kohta, mitä hänellä oli odotettavana. Hän kumarsi ääneti, odottaen, että häntä puhuteltaisiin.
Mutta kuningas näytti odottaneen samaa ja sanoi ynseästi tervehdittyään ja vähän aikaa vaiti oltuaan:
— No, mitä nyt? Te olette valittanut Mainiemen reduktsionista.
— Olen, teidän majesteettinne! — vastasi Bertelsköld levollisesti.
— Se oli tarpeetonta. Millä oikeudella valitatte laillisesta toimenpiteestä, jossa on vain se vika, että se on tullut viisitoista vuotta myöhemmin kuin sen olisi pitänyt tulla?
— Olen anomuskirjassani selittänyt vaatimusteni oikeusperusteet ja tulen nyt henkilökohtaisesti vetoamaan teidän majesteettinne oikeamielisyyteen.
— Katsokaa, mitä kreivillä on esitettävänään, — sanoi kuningas kääntyen Gyllenborgin puoleen. Tämän selaillessa isossa kirjalaukussa olevia asiapapereita, tarkasteli kuningas Kungsörin hevossiitoslaitoksen äskettäin saapuneita edellisen vuoden tilejä, vähensi omalla kädellään useita kruunun osalle merkittyjä maksueriä ja tutki tarkkaan kaikki niissä olevat numerot. Toisinaan näytti hänen säästäväisyytensä joutuvan ristiriitaan hänen hevosiin kohdistuvan mielitekonsa kanssa; jokin jo pyyhitty numero muutettiin jälleen ja entinen muutos pyyhittiin; jokin reunamuistutus poistettiin ja parhaille tallirengeille myönnettiin kuin myönnettiinkin palkankorotusta.
Tähän tehtävään kiintyneenä näytti kuningas kokonaan unhottaneen Bertelsköldin läsnäolon. Joko nyt oli niin, että haettavat asiapaperit olivat vaikeat löytää, tai että Gyllenborg tahtoi nöyryyttää ylpeätä kreiviä, se vain on varmaa, että hakemista kesti kauan, ja Bertelsköld sai sillä aikaa odottaa, seisoallaan ja äänettömyyden vallitessa, jota ainoastaan silloin tällöin kuninkaan rykäisy tahi tililaskujen johdosta syntynyt tyytymättömyyden murina hetkeksi keskeytti.
Viimein löytyi haettu paperi, ja Gyllenborg esitti sen sisällön: pääpiirteet — Kreivi Bertelsköld vetoaa erääseen Kristiina-kuningattaren lahjoituskirjaan, mutta kuninkaallisen majesteetin ja säätyjen päätöksen mukaan ei millään kuninkaallisella kirjeellä ole voimaa kruunun luovuttamattoman oikeuden vahingoksi.
Kreivi tahtoo kumminkin, että tila pidettäköön korvauksena eräästä hänen isä vainajansa saamisesta kruunulta v. 1644, joka saaminen oli 100,000 talaria hopearahaa; mutta toimikunta selittää, että tila siinä tapauksessa on pidettävä panttitilana, joka, 1686 vuoden valtiopäiväpäätöksen mukaan on nautinnossa ainoastaan niin kauan, kunnes kruunu sen lunastaa tahi sen tulot ovat korvanneet kruunun velan ja 5 prosentin vuotuisen koron. Koska Mainiemi tuottaa 10,000 talaria vuosittain, ja kruunun velka korkoineen siis pitäisi olla maksettu 20 vuoden kuluttua, eli vuonna 1667, niin on kreivi Bertelsköld syystä tilalta häädetty ja velvoitettu kruunulle takaisin suorittamaan, mitä hän sen ajan yli on nauttinut, nimittäin 28 vuoden tulot, 280,000 talaria sanottua rahaa.