Semmoinen oli se mies, joka nyt oli aikeissa astua Kaarle XI:n eteen, ja tunnustettava on, että se kireä väli, mikä vallitsi kuninkaan ja tämän hänen alamaisensa välillä, perustui sekä sisällisiin että ulkonaisiin molempain luonteissa, tottumuksissa ja ajatustavassa vallitseviin vastakohtiin. Kaarle XI oli tarmokas henki, kuuluisa monista hyveistään, joita eivät hänen katkerimmat vihollisensakaan ole voineet kieltää; hän oli myöskin, kun oli kysymys suurista tarkoitusperistä, niinkuin hänen valtakuntansa onnesta, suuri hallitsija, jonka vuoksi moni hänen laitoksistaan onkin jaksanut kestää vuosisatain myrskyt ja ollut siunaukseksi tuleville sukupolville. Mutta ihmisenä hän toisinaan vajosi pienuuteen asti; häneltä puuttui kokonaan se, mitä sanotaan ritarillisuudeksi eikä hän voinut ikinä käsittää esim. Kustaa Aadolfia, jota hän ja hänen ystävänsä, osoittaaksensa muka halveksimistaan kaikkea korkealle pyrkivää ja seikkailevaa kohtaan, tavallisesti kutsuivat Teiri-kuninkaaksi. Ja ikäänkuin kohtalo olisi tahtonut antaa nimen nimestä, kutsui sata vuotta senjälkeen Kustaa III, joka yhtä vähän pystyi käsittämään Kaarle XI:ttä, kuin tämä pystyi käsittämään Kustaa Aadolfia, samaa Kaarle XI:ttä kruununvoudiksi — sillä ivatakseen reduktsionia, joka, vaikka siitä olikin hyötyä valtakunnalle, usein muuttui pikkumaisuudeksi, rettelöimiseksi ja ahneudeksi, joita Kustaa III aina inhosi.
Jälkimaailma ei osaa imarrella ruhtinaita.
Bertelsköld kuninkaansa edessä, se oli Kustaa III:n tulevaisuus Kaarle XI:n edessä; se oli Teiri-kuningas kruununvoudin edessä; se oli ritari, valtiotaloudenhoitajan edessä — vastakohtia, jotka eivät ikinä voi keskenään sopia, luonteita, joiden täytyy sisällisestä välttämättömyydestä olla toisilleen vihamieliset.
Kellon juuri neljää lyödessä seisoi Bertelsköld kuninkaan eteisessä, sillä Kaarle XI:n läheisyydessä kävi kaikki tarkasti ja säntillisesti. Tällä kertaa sai hän kumminkin odottaa noin kymmenen minuuttia. Hänelle sanottiin, että kaksi suomalaista, eräs porvari ja eräs talonpoika, olivat kuninkaan puheilla.
Kaksi hiukan verran kuudennellakymmenellä olevaa miestä astui ulos. Bertelsköld tunsi heidät heti kohta vanhoiksi vihamiehikseen, entisiksi valtiopäivämiehiksi, Larssonin veljeksiksi, joista toinen oli kauppiaana Vaasassa, toinen talonpoikana Isokyrössä. Molemmat olivat alakuloisen näköisiä; tottapa heidän asiansa ei liene hyvin käynyt. He vaihtoivat jäykän tervehdyksen kreivin kanssa. Kenties väreili tällä hetkellä hymy hänen huulillaan — kenties hän naurahti vasten tahtoaankin tuolle kummalliselle kohtalolle, joka toi tähän paikkaan nuo kaksi keskenään taistelevaa valtaa: aatelisvallan ja kansanvallan, rukoilemaan kolmatta valtaa, yksinvaltaa, joka oli niellyt heidät molemmat. Tottuneita puoluepäälliköitä ollen käsittivät Larssonit heti hänen ajatuksensa. — Herra kreivi, — kuiskasi talonpoika ohi mennessään, — jos me kukistumme, niin eipä kansa sentähden kukistu.
— Ei, — sanoi kreivi samaan tapaan, — ei se kukistu, vaan se polvistuu.
— Välikatto on poissa, lattiapalkit ovat jäljellä, — virkkoi porvari.
— Niin, — vastasi kreivi; — senpätähden sataakin ulkokaton kautta, ja lattia alkaa lahota.
Nyt kutsuttiin Bertelsköld sisään, ja tämä lyhyt, mutta katkera sananvaihto keskeytyi.
Kaarle XI:n aikalainen Pufendorf kuvaa kuningasta hänen vanhemmilla päivillään seuraavasti: Hän on varreltaan keskinkertaista pienempi; tukka on musta ja kiherä, suurella huolella hoidettu 1687 vuoteen asti, jolloin se ennen aikaansa harmaantui, jonka jälkeen kuningas rupesi pitämään peruukkia. Hänellä on kohtalaisen korkea otsa, pienet ja ystävälliset silmät, suora nenä, suippo leuka, paksut huulet, leveät hartiat, kaunis asento, suuret kädet[27] ja pienet jalat. Hän ontuu vähän, sitten kun taittoi vasemman jalkansa, on hyvin voimakas, ruumiinharjoituksissa notkea, työssä ja matkoilla väsymätön, syö nopeasti, juo kohtuullisesti, nukkuu vähän; on jumalinen, säästäväinen, sodassa urhoollinen, rakastaa hevosia ja sotamiehiä, mutta on kylmä naisille. Hän ei ole ylhäisen näköinen; majesteetillista ei näy hänen ulkomuodossaan; jollei häntä tuntisi, ei häntä suinkaan luulisi kuninkaaksi. Hänen käytöksensä on yksinkertaista ja teeskentelemätöntä; teeskennellä hän sentään osaa. Hänen hengenlahjansa eivät ole huonoimpia eikä parhaita, mutta hänen kasvatustaan on paljon lyöty laimin, hän ei puhu latinaa eikä ranskaa, ja osaa tuskin nimeään kirjoittaa. Hän puhuu kankeasti, änkyttää vähän eikä voi pitää yllä keskustelua. Hänen pukunsa on yksinkertainen, hän käy aina ruumiinmukaisessa takissa ja kupeella pitkä miekka…