Oli ilta, 26 p:nä tammikuuta 1658. Melkein koko ruotsalainen sotajoukko oli koottuna pieneen Heilsen kylään ja sen ympärille, pohjoispuolelle Koldingin kaupunkia, joka sekin tuli kuuluisaksi 190 vuotta jälkeenpäin. Kuningas tarkasti joukkojaan kovaan routaan jäätyneillä ja lumen peittämillä vainioilla. Hän oli huonolla tuulella sinä päivänä, sillä kova suojailma oli uudelleen repinyt rikki osan niistä jäistä, joita myöten hänen sotaväkensä ja hänen onnensa olisi pitänyt kulkea Kööpenhaminaa vastaan. Hän oli sinä päivänä ankara tarkastuksessaan; kovia sanoja sateli, ja sekä ylhäiset että alhaiset saivat pitää ne hyvänään.
Wrangelin, Dahlbergin y.m. urhoollisimpien upseeriensa seuraamana pysähdytti kuningas yht'äkkiä hevosensa erään äskettäin Pommerista tänne kutsutun rykmentin kohdalle. Sen aseistus oli huono, sen ulkomuoto paraatiin kelpaamaton, mutta ryhti kuin pysty seinä. Kaikki nuo arpiset, tuikeasilmäiset, päivettyneet miehet katsoivat kuningasta suoraan silmiin; ei liikettä ainoatakaan, ei ainoatakaan kasvojen värähdystä, ei vähintäkään pelkoa vihastuneen kuninkaankaan edessä. Kaarle Kustaan mieli lauhtui; hän kääntyi Wrangeliin virkkaen: — Katsokaa noita miehiä älkääkä enää sanoko, että meri erottaa minut Kööpenhaminasta.
Wrangel, joka koko ajan oli vastustanut retkeä Beltin yli, virkkoi ynseästi: — Teidän majesteettinne voinee kyllä näillä miehillä ajaa tanskalaisen Itämereen, mutta ei silti ole tarvis itsenne sulaan loikata.
Kuulematta neuvoa kutsui kuningas viittaamalla seurueestaan suurikasvuisen upseerin. — Ne ovat teidän miehiänne, kreivi Bertelsköld?
— Ovat, teidän majesteettinne, — vastasi kreivi ylpeillen ja teki kunniaa.
— Tapasimme toisemme viimeksi Preussissä, — jatkoi kuningas synkistyen. — Kenraali, minne ovat joutuneet urhoni, jotka Liettuaan lähetin?
— Olen tehnyt velvollisuuteni, — vastasi Bertelsköld lyhyesti.
— Te luulitte kuitenkin voivanne onneanne hallita.
— Teidän majesteettinne on osoittanut, että onni seuraa uskaliasta miestä. Olen menettänyt Liettuan niinkuin teidän majesteettinne on menettänyt Puolan, mutta minä olen teidän majesteettinne jälkiä seuraten puhdistanut Pommerin, Bremenin ja Verdenin ja on minulla ollut onni voittaa sadoissa kahakoissa samalla aikaa kuin teidän majesteettinne on suurissa tappeluissa voittanut.
— Te puhutte rohkeasti, kreivi. Millä todistatte väitteenne onnesta?