— Oletko sairas, äiti?
Kreeta — kutsukaamme häntä sillä nimellä, sillä olihan hän kappalaisen nuori vaimo, vanha ystävämme Mainiemestä — toimitti pois uteliaat lapset ja astui kamariin.
Mitä hän näki siellä? Hän näki nuoren ja kauniin tytön, puettuna pitkään, ruumiinmukaiseen hameeseen, joka oli tehty tummanpunaisesta sametista — hän oli kalpea kuin marmori, hänen silmänsä olivat suljetut ja hän oli heittäytynyt pitkäkseen vuoteelle. Kreeta oli hänet nähnyt kuninkaallisten maalle noustessa; hän käsitti, että hän se nyt oli tuo ruhtinatar; hän huomasi, mitä kreivi ei ollut huomannut, että hänen ylhäinen vieraansa vuoti verta haavasta, joka oli vasemman ohimon kohdalla. Ja hän kiiruhti kylmällä kääreellä jäähdyttämään tuota kaunista, ruskeakutrista päätä.
Mutta ruhtinatar houraili yhä kovan kuumeen vallassa ja puhui katkonaisin lausein asioista, joita kuullessaan hänen hoitajattarensa vapisi.
— Varokaa itseänne, Bertelsköld … tietäkää, että minä olen Ruotsin kuningatar … oo, minä vihaan teitä! Te olette inhoittava … te luulette, että minä rakastan teitä? Näettekö mestauslavan tuolla Brunkebergin torilla … teidän mestauslavanne … ja minun … ja koko Ruotsin mestauslava! Oo, … verenne on vuotava … verenne on vuotava … paljon! ja minun vereni vuotaa teidän kanssanne … sillä te tiedätte, että minä rakastan… Älkää sanoko sitä sanaa, kreivi, sillä silloin minä tapan teidät!… Hiljaa … kuningatar tulee … niin teidän majesteettinne … te saatte käskeä. Minä tottelen.
Nyt huokasi ruhtinatar syvään, hänen huulensa sulkeutuivat, ja hän näytti nukahtavan. Samassa kuului ääniä tuvasta, Kreeta kiiruhti sinne ja näki edessään kuninkaan ja Reutercrantzin.
Ei kumpikaan heistä ollut tavannut Bertelsköldiä, eivätkä he aavistaneet ruhtinattaren läsnäoloa. Kreeta huomasi sen ja rauhoittui.
— Jumalan rauha! — huudahti kuningas reippaasti ja katsahti maitohyllyä. — Meillä on nälkä. Antakaa meille palanen leipää ja viilipytty!
— Jos vain teidän majesteettinne tyytyy meidän halpaan ruokaamme -… vastasi Kreeta ja punastui korviaan myöten.
Kuningas pyörähti selin harmissaan. — Se on sietämätöntä, että minut kaikkialla tunnetaan, — kuiskasi hän toverilleen.