— Alas neuvosherrat! Alas Horn!
— Rauhaa ja leipää! Alas kaikki petturit!
— Eläköön kuningas! Eläköön!
Ja samassa alkoivat ensimmäiset kivet lennellä kreivin ikkunaruutuja vasten, mutta aluksi meni vain yksi kulmaikkuna rikki.
Bertelsköld huomasi pian aseman vaarallisuuden. Hänen ensimmäinen käskynsä palvelijoille oli, että portti oli salvattava ja alakerran luukut suljettava, toinen, että heidän tuli varustautua aseilla, mitä sattuisi olemaan saatavilla. Kenenkään huomaamatta ladattiin muutamia vanhoja väkipyssyjä kartanon pihalla. Mutta tuo tuhoa tuottava käsky massacrer la canaille, joka sitä ennen ja sen jälkeen on syössyt niin monen suuren miehen korkealta asemaltaan, ei toki päässyt tämän ylpeän nuorukaisen huulilta. Hän muisti, miten hänen isänsä kävi Mainiemen puolustuksessa, ja muutenkin oli käskijän valta tässä talossa toisella. Hän ilmoitti asian vain muutamin sanoin Hornille.
— Tehkää, mitä tahdotte — virkkoi kreivi olematta koko asiasta milläänkään ja tuskin kohauttaen kynäänsä paperista. Hänen työhuoneensa oli pihalle päin.
— Mutta teidän ylhäisyytenne itse on vaarassa.
— Teettehän hyvin ja kirjoitatte konseptinne valmiiksi?
— Mutta rahvas ryhtyy väkivaltaan, tyytymättömyys kasvaa, kapina uhkaa, neuvoskunnan valta on vaarassa, ja ellei onnistuta väkijoukkoa rauhoittamaan, voi prinsessa ennen iltaa olla hallitsijaksi huudettuna.
Nyt laski kreivi Horn kynän kädestään, katseli Bertelsköldiä muotoaan vähänkään muuttamatta ja sanoi aivan huolettomasti: — No niin, rauhoittakaa joukkoa, jos teitä haluttaa; mutta antakaa miesten pihalla purkaa panokset pyssyistä; minä en tahdo, että lapset leikittelevät ruudilla.