— Olen käyttävä teidän ylhäisyytenne antamaa valtuutusta, — vastasi Bertelsköld kiukuissaan siitä, että yhä sai seisoa tuossa kuin koulupoika mestarinsa edessä. Ennen pitkää hän ilmestyi erääseen toisen kerroksen ikkunaan. Aika olikin jo näyttäytyä, sillä kiviä alkoi sataa tiheämmin, ainakin puoli tusinaa ruutuja oli jo särjetty, ja joka ruudun kilahdukselle hurrasi väkijoukko. — Koetetaan olla puskusilla tuon suomalaisen sarvikarjan[28] kanssa! — huusi joku pilkkakirves joukosta, ja tämä karkea pila sai palkakseen uusia hurraahuutoja.
Niin pian kuin huomattiin Bertelsköld, joka seisoi siinä näöltään tyynenä ja seinää vasten rapisevista kivistä huolimatta, hiljeni hälinä hetkiseksi. Haluttiin kuulla; mitä hänellä oli sanomista.
— Hyvät ystävät! huusi hän hyvillään siitä, että tuo sisällä oleva ylimys sai ainakin maksaa jotakin ylpeydestään, — hänen ylhäisyytensä kreivi Horn katsoo syntyjään suomalaisena olevansa velvollinen omalla kustannuksellaan elättämään äsken Suomesta saapuneita pakolaisia ja tarjoaa heille maksuttomat asunnot ja elatuksen Fågelvikissä, Stjernebergissä ja Hvitvikissä, missä he vain mieluimmin tahtovat ruveta asumaan.
Pakolaiset puhkesivat kovaääniseen ilohuutoon.
— Ja ettei yhdenkään heistä tarvitsisi puutetta kärsiä ennen sinne saapumistaan, tahtoo hänen ylhäisyytensä jakaa 10 talaria matkarahoiksi jokaiselle perheelle ja 5 talaria jokaiselle naimattomalle tahi lapsettomalle pakolaiselle.
— Hurraa! Eläköön kreivi Horn! huusivat suomalaiset.
Mutta nyt alkoi melua taas kuulua tukholmalaisten joukosta. Tuo vaarallinen huuto: — me tahdomme kuninkaan takaisin! — kuului uudestaan.
Samassa Bertelsköld näki korkeammalta paikaltaan komppanian sotaväkeä kiiltävät kiväärit olalla, pikamarssissa lähenevän kadun päästä. — Vielä yksi sana — huusi hän pilkallisen kohteliaasti. — Ystävät ja naapurit tukholmalaiset, hänen ylhäisyytensä saattaa teidän tietoonne, että hän lahjoittaa teille — ne ruudut, jotka te hyväntahtoisesti olette korjanneet hänen huoneissaan!
— Alas Horn! Alas neuvoskunta! Eläköön Kaarle-kuningas! — kiljui joukko uuden vihan vallassa, ja pakolaisten rukoilevat äänet hupenivat yhä yltyvään melskeeseen.