— Se on totta, — sanoi Eeva Rhenfelt. — Miehen tulee näyttää, että nuorukainen on pitänyt sanansa.
Kreivi Kustaa alkoi selailla kirjaa. Useimmille lehdille oli jo kirjoitettu Ebban käsialalla. Ensimmäiseltä lehdeltä luki hän: Tiberup, 25. p. heinäkuuta 1700. Toiselta: Narva, 20. p. marraskuuta 1700. Ja samoin yhä edelleen, lehti lehdeltä, vuosi vuodelta, voitto voitolta, aina onnettomaan vuoteen 1709 asti. Mutta siihen loppuivat muistiinpanot, ja 10 tahi 15 lehteä oli vielä kirjoittamatta.
8. VOITTOJEN KIRJAN KIRJOITTAMATON LEHTI.
— Ei minulla ole voittoja enää! — huudahti Kustaa Bertelsköld puoleksi leikillään, puoleksi surumielin, katsellessaan tyhjiä lehtiä vuoden 1709 jälkeen.
— Taikka myös kunniallinen kahakka — sehän luvattiin! — sanoi hänen sisarensa, jonka hyvä sydän aavisti, että voitetun karoliinin sydäntä sentään mahtoi kirveliä, vaikka hän hymyilikin.
— Minäkin suostun siihen, — kiirehti Eeva Rhenfelt lisäämään. — Suostun sitä kernaammin, kun Narva, Väinäjoki, Klissova, Holofzin, Varsova, Thorn ja niin monet muut voitot, jotka täyttävät pitkiä sivuja historian lehdillä, tässä täyttävät vain yhden ainoan lehden, yhden ainoan rivin voittojen kirjassa, jonka tekijä on Kustaa Aadolf Bertelsköld.
— Jonka tekijä on Kaarle XII, — oikaisi Bertelsköld.
— Niinkuin tahdot. Jonka tekijä on nykyajan ja ehkä kaikkienkin aikojen suurin kirjailija tämänlaisen kirjallisuuden alalla, mutta joka on painettu hänen soturiensa verellä ja sidottu kansiin, joiden kullattu reunakoriste on tehty Ruotsin kansan viimeisestä tukaatista. Jatka; yksi kahakka siis jokaisen jäljellä olevan lehden osaksi!
— Olkoon menneeksi. Minä myönnyn esitykseen sillä ehdolla, että kahakka ei pääty tappioon ja että asekunnia jää tahrattomaksi.
— Tiedän tappioita, jotka ovat tuottaneet katoamattoman kunnian, kun voitto sitävastoin on tuottanut varsin vähän. Ja ilmankin — milloinka ovat ruotsalaiset häväisseet aseitaan, lieneepä voitto tahi kova onni sitä seurannut?