— Ja Ruotsin kohtalon kanssa! — huudahti Benzelius…

— Niin…

— Niin on hyvin todennäköistä, että hänen majesteettinsa on… —
Vangittu!

— Ei… Kaarle XII ei ikinä anna vangita itseään elävältä, — virkkoi
Benzelius synkästi. Kaikki kävivät vähäksi aikaa ihan äänettömiksi.
Paljas ajatus, että moinen jättiläinen olisi kukistunut, mykisti
jokaisen.

— Hyvät herrat, — sanoi viimein kreivi Torsten, ainoa, jolla vielä oli rohkeutta hymyillä; — arvelua kaikki, rien de plus! En ole mitään sanonut.

— Mutta asianhaarain yleiseen menoon katsoen, — arveli
Gyllencreutz…

— Ja säilyttäen alamaisen uskollisuutemme ja kunnioituksemme, — lisäsi Molin…

— Niin on meidän toimiminen, — sanoi Benzelius.

— Aika on tullut! — säesti Leijonmarck rohkeasti. — Saul on syöksynyt miekkansa kärkeen, ja Herra on pelastava Israelin filistealaisten käsistä.

— Jos niin onnettomasti on käynyt, että kuningas on sortunut, — jatkoi Molin, — niin varovaisuus vaatii meitä olemaan valmiit siihen, mitä tuleva on. Neuvoskunta tulee siinä tapauksessa heti kohta kutsumaan säädyt kokoon, ja minä luulen, että näiden ensimmäisenä toimena on oleva solmia rauha niin pian kuin mahdollista ja millä ehdoilla hyvänsä.