Niillä on hauska tuolla sisällä! — kuiskasi toinen kahdesta turkkiin kääriytyneestä kulkijasta, jotka eräänä iltana helmikuussa 1718 käyskelivät edestakaisin Kristinehamnin kaupungissa erään suurenpuoleisen talon edustalla, jonka ikkunat olivat kirkkaasti valaistut.
— Nehän ovat ihan kuin tarjottimella! — vastasi toveri vieraanvoittoisella kielellä. — Minkätähden ei uutimia ole laskettu alas?
— Siellä vietetään häitä. Prinsessa naittaa kamarineitsyensä Eleonoora Uttermarkin henkivarusmestari David Geddalle. Näettekö, hyvä Siquier, kuinka hyvin minä olen asioista selvillä, vaikka vasta puoli tuntia sitten saavuimme kaupunkiin. Meidän maassamme ei ole tapana koskaan laskea uutimia alas häitä vietettäessä. Se tietäisi huonoa avio-onnea. Ja meidän majesteettimme tahtoo huolellisesti noudattaa vanhoja tapoja, silloin kun ei näe hyväksi keksiä uusia.
— Katsokaapa, katsokaapa vain, kuinka ne juoksevat tuolla sisällä kuin päättömät kanat! Minun täytyy tunnustaa, kreiviseni, että jos tuo on olevinaan tanssia, niin ei se juuri ole omansa herättämään suuria ajatuksia tämän ihanan taiteen edistymisestä isänmaassanne.
— Heittäkää, herra eversti, Versailles mielestänne, kun Ruotsiin tulette. Olemme kyllä mekin oppineet astumaan pas de deux ja pas de quatre Drottningholmassa, kun ajat olivat paremmat, se on, kun meidän majesteettimme huvikseen keihästeli janitsaareja Benderissä. Mutta nyt on tansseista tullut loppu. Meidän verrattomalla pyöreän pöydän kuningas Arturillamme[36] on vahvemmat kädet kuin jalat, ja sentähden hovilaiset tätä nykyä ovat huviksensa sokkosilla, kengänkätkösillä tahi panevat toimeen vedenpaisumuksentakaisia ilveitä. Meidän majesteettimme on kuin luotu sokoksi: ei ketään ole helpompi vetää nenästä. Häntä petetäänkin oikein sydämen pohjasta. Yksi huutaa hänelle: — hei! täällä on Puolan kruunu! — ja paikalla hyökkää hän sinne, side silmillä. Toinen huutaa: — hei, täällä on Suur-Mogulin parta! — ja hän juoksee sitä tavoittamaan. Kolmas huutaa: — hei! täällä on Kööpenhaminan avain! ja sinne hän rientää. Neljäs kuiskaisee: — hei! täällä on Englannin valtaistuin! — ja niin hän ottaa vauhtia, kerralla harpatakseen yli koko Pohjanmeren. Mutta ei kukaan ole häntä niin taitavasti petkuttanut kuin eräs tunnettu naapuri, joka ei tosin ole huutanut hei! vaan sen sijaan on ottanut häneltä pantin toisensa perästä.
— Pelkäänpä, kreiviseni, että kuninkaalla nyt on apunaan mies, joka on hiukan kohottanut sidettä ja joka näkee selvemmin kuin me muut kaikki.
— Mahdollista. Mutta varmaa on, että sama mies on suurin "hei" huutajakin. Hän se on, joka on ottanut houkutellakseen tuon kuninkaallisen sokon meidän kaikkien hyväksi iskemään päänsä seinään. Antaa hänen vain jatkaa!
Siquier katseli liukkain ja oudoksuvin silmin matkatoveriaan. — Olen jo kauan tietänyt, — sanoi hän, — että kreivi Bertelsköld — kenties erästä vielä vaarallisempaa poikkeusta lukuun ottamatta — on vaarallisin hämähäkki kuninkaallisen sokkopaarman läheisyydessä; mutta enpä olisi uskonut hänen onnistuneen kääriä parooni G:ä pauloihinsa — Hiljaa! Me olemme kadulla, ja yksin kivet ovat ihastuksissaan tuohon kuninkaalliseen kannukseen, joka niiden päällitse astuu. Fi donc, Siquier, te olette liian kauan käynyt koulua Orleansin herttuan luona. Joka lahjoo toisen puolen maailmaa vakoillakseen ja pettääkseen toista puolta, siitä tulee viimein huono ihmistuntija. Raha voi paljon, herra eversti, mutta intohimot voivat vielä enemmän. Täytyy osata käyttää toista hyväkseen ja tehdä toinen vaarattomaksi. Görtz — au diable, puhunhan itseni pussiin — se raastinrauta piti minun sanoa, on tavattoman viisas ja samalla tavattoman intohimoinen mies. Hän on mies, jossa on puoleksi kunnianhimoa, kolme kahdeksannesta kateutta, ja yksi kahdeksannes vihaa. Hänelle nyt emme voi mitään, mutta antakaamme hänen olla! Hän työskentelee meidän eduksemme!
— Minä epäilen sitä. Mutta katsokaapa, tuolla on kuningas ikkunassa. Hyvä ranskalainen pyssy ja pari liukasta luotia — ja pohjoismaiden kohtalo muuttuisi!
— Ette ole epäonnistuneempaa pilaa puhunut, Siquier, siitä pitäen, kun Orleansista lähdimme. Täällä Ruotsissa emme tapa leijoniamme — me annamme niiden ajaa otuksiaan, kunnes itse kaatuvat kuoliaina maahan.