Kaarle XII oli titaani, valmis ryntäämään vaikkapa ukkosen iskuja vastaan. Ehdottomasti johtuivat Kustaa Bertelsköldin mieleen ne kolme kirjainta R.R.R., jotka oli kaiverrettu hänen sukunsa kupariseen perintösormukseen ja jotka oli selitetty näin: Rex Regi Rebellis,[9] kuningas kapinassa kuningasta vastaan. Nämä sanat olivat hänestä niin kamalan sattuvat, että hänelle vasten tahtoaan johtui mieleen Lagercrantzin epätodenmukainen arvelu sormuksesta, ja hän päätti ensimmäisessä kirjeessään tiedustella asiaa sisareltaan Ebbalta.
Mutta yö oli tullut, ja vaarallinen yritys oli pantava toimeen. Rynnäkkö näytti kuitenkin niin ilmeisen vaaralliselta, jopa mahdottomaltakin, että urhoollisimmatkin epäröivät. Stenbock, joka oli aina viisas ja varovainen, sai rohkeutta siitä oudosta ilmeestä, jonka hän näki kaikkien silmissä ja uskalsi koko päällikkökunnan puolesta ennen kuulumattomalla rohkeudella puhutella Kaarle-kuningasta seuraavin ankaroin sanoin:
— Teidän majesteetillanne on vapaa valta ryhtyä tähän rynnäkköön, vaikka se tapahtuisikin koko päällikkökunnan alamaista mieltä vastaan ja vaikka väkenne siinä vietäisiinkin varmaan kuolemaan. Uskollisina alamaisina ja sotilaina seuraamme teidän majesteettianne minne hyvänsä, mutta ilmaisemme myöskin kaikki täten, että samalla hetkellä, kun teidän majesteettinne lykkää veneensä vesille, me ryntäämme silmittömästi valleja vastaan saadaksemme kaikki kuolla siinä, missä kuninkaamme ja herramme ei voi kuolemaansa välttää.
Kuullessaan nämä sanat, jotka olivat hänen omassa koulussaan opitut, säpsähti Kaarle-kuningas. Öinen synkeys levisi hänen sankariotsalleen, ja hän katsoa tuijotti pitkän aikaa ääneti linnan synkkiin torneihin ja tuohon leveään virtaan, jonka tumma, myrskyn myllertämä vesi ikäänkuin odotti saadaksensa ahnaasti nielaista tuhansittain urhoollisia miehiä öiseen hautaansa.
Ensi kerran eläessään oli Kaarle-kuningas kahdella päällä; voimakkaat ajatukset taistelivat toisiaan vastaan hänen raudankovassa mielessään. Mutta hänen siinä miettiessään, kumpiko uhri olisi suurempi: hänen tahtonsako vai tuhansien hengenhukkako — läheni häntä Piper, joka muita paremmin osasi älynsä avulla taltuttaa tätä hillitöntä leijonaa.
— Teidän majesteettinne, — hän sanoi varovasti, — suvaitkaa luoda silmänne kaakkoa kohti. Päivä koittaa; on myöhäistä jo tehdä rynnäkkö.
Kuningas käänsi koneentapaisesti päänsä. Myöhäisen syysaamun vieno aamurusko sarastikin jo pilvissä nukkuvan kaupungin torninhuippuja valaisten.
— Olet oikeassa, — sanoi kuningas, nähtävästi iloissaan, kun sai sopivan syyn peruuttaakseen jo annetun ryntäyskäskyn — tällaista tapahtui nyt ensi kerran hänen elämässään.
Kuninkaan kapina kuningasta vastaan oli tällä kertaa kukistettu.
Oikean asian voiton palkitsi pian riemuvoitto. Kanitz näki ruotsalaisten ryntäysvalmistukset ja tarjosi toistamiseen pakkosovintoa. Linna antautui lokakuun 13 päivänä; upseerit saivat pitää miekkansa; koko linnaväki joutui sotavangiksi. Thorn oli miehuullisesti puolustanut itseään. Enin osa kaupungin asukkaita oli kuollut puutteeseen ja tauteihin. 7,000:sta puolustajasta oli vain 1,600 tervettä ja 2,500 sairasta jäljellä. Urhoollista Kanitzia kohdeltiin suurella kunnioituksella ja hän sai istua kuninkaan pöydässä. Mutta linnoitukset tasoitettiin maahan, ja 100,000:n riksin pakkovero vei viimeiset tähteet tämän äsken niin rikkaan kaupungin varoista.