— Kenraali?
— Toist' sorttia!
— Mitä hittoja, ethän ainakaan aikone väijyä…
— Tsaaria!
— Selitä tarkemmin!
— Muutamilta kivekkäiltä,[21] jotka näillä tienoin liikkuvat, kuulin vast'ikään, että tsaari, ainoastaan muutamien uskottujensa seuraamana, huomenna syö päivällistä Menshikovin maakartanossa Valkeasaarella, neljä penikulmaa täältä. Kun minulla ei ollut toivoa saada kokoon enemmän kuin 10 tai 15 miestä, ja nekin olivat vielä harjaantumattomia ratsastamaan, niin riensin sinua etsimään, ehdottaakseni teille, että jakaisimme yritykseen yhdistetyn kunnian ja vaaran.
— Ottaa tsaari vangiksi!
— Miksei? Hän on urhoollinen mies, ja hänen henkivartijansa puolustavat häntä viimeiseen verenpisaraan asti. Mutta pelkuriraukkoja emme ole mekään. Mitä se tekee, jos puolet meistä kaatuukin, kun vain toisten onnistuu tehdä enemmän kuin kokonaisen armeijan, enemmän kuin Kaarle-kuninkaan itsensäkään on onnistunut!
— Luukkonen, sinä olet talonpoika, ja minulla on kreivin arvonimi, mutta tämä ylevä ajatus koroittaa sinut ylemmä kaikkia Ruotsin valtakunnan kreivejä. Sinä olet oikeassa; mitä se tekee, jos sinä ja minä ja me kaikki kaadumme tässä yrityksessä, kunhan vain kaksi meistä jää viemään niin kallista saalista hyvään talteen! Tuossa käteni: me koetamme.
— Luukkonen! — huudahti Miltopaeus, pudistaen vuorostaan rohkean talonpojan kovaa kämmentä: — sattui tässä äsken niin, että tulin sinusta tyhmän sanan sanoneeksi. Nyt sen peruutan, ja sen, joka uskaltaa muuta sanoa kuin että sinä olet paras kaikista kunnon miehistä Auran ja Rajajoen välillä, vieköön Lybecker karvoineen päivineen.