— Entä sitten? Sinulla oli vielä kappale matkaa Moskovaan.
— Ei, niin pitkälle emme päässeet. Meitä kyydittiin vankikyydillä ja neljä miestä pantiin vartijoiksi. Kolmantena tahi neljäntenä yönä lepäsimme jossakin kapakassa, ja vartijamme olivat tavallisuuden mukaan hiukan nauttineet. Minä makasin valveillani enkä saanut unta, sillä siteet pakottivat kalvosiani. — Oletko hereillä Långström? — kysyin minä. — Olen, — sanoi hän, — minä ajattelen, että saattaisimme siirtyä tuonne pihalle. — Sitäpä juuri minäkin tässä tuumin, — sanoin minä, — kun vain saisin irti nuo saatanan siteet. — Käännypä vähän toisinpäin, — sanoi hän — ja viidessä minuutissa hän oli järsinyt köydenpätkät poikki. Sitten minä päästin hänet siteistä, ja sitten otimme sotamiesten kiväärit ja päällystakit heidän nukkuessaan ja vähän ruokaa laukkuun ja lähdimme tiehemme. Mutta Långströmin pisti vihaksi, että yksi lattialla kuorsaavista roistoista oli edellisenä päivänä sivaltanut häntä patukallaan, ja kun mies oli hyvin ihastunut pitkään, ruskeaan partaansa, otti Långström lähtiessämme sakset ja leikkasi häneltä parran pois. Jonka tehtyä se junkkari heräsi ja alkoi rähistä, mutta me sivalsimme häntä korvalle ja syöksähdimme ulos. Kaikeksi onneksi ennätimme sulkea oven ulkopuolelta, niin että hädin tuskin ehdimme ottaa kaksi hevosta, ja niin lähdimme ajamaan pimeässä yössä täyttä laukkaa, tietämättä minnekä, koko kylä kintereillämme. Vihdoin saavuimme suolle, ja meidän täytyi jättää hevoset ja olla kyyryllämme liejussa koko seuraavan päivän. Mutta yöllä jatkoimme kulkua, ja sitä teimme joka yö kaikkiaan kahdeksan vuorokautta, eläen nauriilla ja marjoilla, ja kun niin sopi, varastimme hevosia kylistä. Eräänä iltana tuli meitä vastaan kaksi tyttöä, kumpikin maitoastiataan kantaen; silloin satoi rankasti, ja niillä raukoilla oli vilu. Odottakaas vähän, huusi Långström. Sitten joimme heidän maitonsa ja annoimme heille päällystakkimme sijaan. Kas sentähden, veikkoset, täytyy meidän nyt tehdä kunniaa näissä ryysyissä.
— Ei hätää mitään! — huudahti Bertelsköld. — Suuri Novgorod on pitänyt huolen vaatteistamme. No niin, toverit, koska meidän yhteinen hyvä onnemme on meidät jälleen yhteen saattanut, niin tahdotteko käydä osallisiksi kunnon kepposeen?
— Minä aioin ehdottaa juuri samaa teille, — vastasi Luukkonen.
— Siis lähdet yhdessä ruutikuormastoa ryöstämään?
— Minä viisi piittaan teidän viheliäisistä ruutitynnyreistänne! Toist' sorttia!
— Ethän ainakaan aikone kokonaista arsenaalia?
— Toist' sorttia!
— Vankeja ottamaan? Joku eversti?
— Toist' sorttia!