Rouva Sager mitteli häntä hämmästynein silmin ja kysyi, tunsiko hän porvariskuninkaan.
— Tunnen hiukan, — vastasi Bertelsköld.
— Jos teidän armonne tuntee Larssonin, — vastasi rouva vilpittömästi, — niin teidän armonne tietää silloin myöskin, että itse kuningas Daavid ei olisi tarpeeksi hyvä opettajaksi tytölle, jos hänellä vain olisi kreivin arvonimi varsinaisen nimensä edellä. Olen sanonut Larssonille: mikset seurustele niinkuin minä ylhäisten ja alhaisten kanssa ja mittaa valtakunnanneuvoksia samalla kyynärmitalla kuin mittaat suutarin oppipoikia; sitä sanon minä oikeaksi kaupaksi, minä. Mutta tuli on nyt tulta ja vesi vettä; aatelisia hän ei suvaitse, ja kuitenkin tahtoo kouluttaa tyttärensä neidiksi. Eikö teidän armonne halua samanlaisia lautasliinoja kuin kreivi Hornilla on?
Bertelsköld meni, mutta tuli seuraavana päivänä takaisin. Hän oli saanut tietää, että rouva Sagerilla oli poika, joka puhalsi huilua.
— Niin no, mitä Kalleen tulee, — jatkoi rouva, kun tuota hellää kohtaa oli taitavasti kosketettu, — niin hänellä on kyllin tekemistä virassaan kunink. majesteetin kamarikollegiossa. Kallesta olisi saattanut tulla yhtä hyvä palttinankauppias kuin kenestä tahansa ja kenties parempikin, mutta hänellä on pää, teidän armonne, tosiaankin pää kuin partaveitsi; hän osaa kreikkaa, latinaa ja ranskaa, jos niksi tulee, ja sentähden ajattelin, että antaa hänen nyt koettaa onneaan maailmassa ja kamarikollegiossa, kyllä minä puodin hoidan, ja hänellä on jumalankiitos vähän säästössäkin, kun moni muu ylhäinen herra vie kengänsolkensakin panttiin. Minä pidän aina vapauden puolta, mutta, Jumala kuningasta siunatkoon, pojastani saattaa tulla asessori, jos saa elää, ja sitten … mitäpä sitten, jos hän soittaa huiluakin?
— Päinvastoin, — keskeytti hänet kreivi, — se lisää aina vähän hänen arvoaan. Kreivi Tessinin silmissä esimerkiksi — (kreivi Tessin ei sietänyt musiikkia).
— Niinkö teidän armonne luulee? — kysyi äiti ihastuneesti hymyillen. Ehkäpä teidän armonne tahtoisi olla niin armollinen että lausuisi jonkin hyvän sanan Kallen puolesta…
— Sen teen mielelläni, hyvä rouvaseni, ja ehkäpä voin setäni välityksellä vielä toimittaa hänen majesteetilleen kuningattarelle näytteitä näistä hienoista reivaistakin.
— Voi, mitä teidän armonne sanoo? Hänenkö majesteettinsa kuningatar näkisi hyväksi aterioida minun pöytäliinoiltani? Ja kenties seisahduttaa tähän oven eteen kuninkaalliset vaununsa, ajaessaan Ulriksdaliin?
— Ei se ole ollenkaan mahdotonta, jos vain hänen majesteettinsa kuningatar saapi asiasta sopivan viittauksen. Ja koska Kalle soittaa huilua, voisimmehan sopivassa tilaisuudessa soittaa huilua ja harppua yhdessä…